Verkkouutiset

Tilaukset romahtivat Saksassa – ”Käännettä parempaan ei luvassa”

Saksan talous yskii pahasti.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Saksa on entistä todennäköisemmin syöksymässä kohti taantumaa, Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n johtava ekonomisti Sami Pakarinen arvioi.

Pakarinen viittaa IHS Markitin tuoreeseen ostopäällikköindeksiin, jonka mukaan uuden tilausten määrä romahti Saksassa nopeiten sitten vuoden 2013.

Saksalaiset yritykset suhtautuivat myös tulevaisuuteen aiempaa epäilevämmin. Tilastojen valossa luottamus painui elokuussa lähes seitsemän vuoden pohjalukemiin.

Huonot uutiset Saksasta jatkuvat. Erityisesti teollisuuden saamat uudet tilaukset tippuvat nyt vauhdilla. Myös palveluissa luottamus laskenut. Nopeaa käännettä parempaan ei ole luvassa, joten on entistä todennäköisempää, että 3. neljänneksellä Saksan talous painuu taantumaan, Sami Pakarinen kirjoittaa Twitterissä.

Saksasta on kantautunut ikäviä talousuutisia jo pitkin kesää. Ennakkotietojen mukaan Saksan bruttokansantuote laski vuoden toisella neljänneksellä 0,1 prosenttia. Mikäli myös seuraavan neljänneksen luvut kääntyvät negatiiviseksi, katsotaan maan teknisesti jo vajonneen taantumaan.

Saksan kehitys tietää vaikeuksia myös Suomelle.

Suomelle tärkeiden vientimaiden teollisuus heikkenee. Viimeisen vuoden aikana luottamus tullut nopeasti alaspäin. Saksa on näyttänyt suuntaa myös Suomelle ja Ruotsille, Pakarinen ennustaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)