Verkkouutiset

EU:n alueella odottaa lähes miljoona turvapaikanhakijaa

Hakemusten hylkääminen on lisääntynyt, mikä on johtanut pitkiin valitusprosesseihin.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Euroopan tilastokeskuksen mukaan Euroopan Unionissa on noin 900 000 turvapaikanhakijaa, jotka odottavat turvapaikkapäätösten valitusten käsittelyä. Asiasta uutisoi The Guardian.

Määrä ei ole juuri muuttunut kahden vuoden takaisesta. Tuolloin päätöstä odottavia turvapaikanhakijoita oli noin 1,1 miljoonaa. Uusien turvapaikkahakemusten määrä on kuitenkin samassa ajassa lähes puolittunut.

Yksi syy turvapaikkahakemusten kertymiselle on hylkäävien turvapaikkapäätösten määrän kasvu. Se on johtanut pitkiin valitusprosesseihin. Kun vuonna 2016 koko Euroopassa turvapaikanhakijoista 37 prosenttia sai hylkäävän päätöksen, on vastaava luku tänä vuonna ollut 64 prosenttia.

Palermon yliopiston turvapaikkaoikeuden asiantuntija Fulvio Vassallon mukaan osa turvapaikanhakijoista on odottanut päätöstä todella pitkään.

– Jos turvapaikanhakijan hakemus hylätään, hän on joka tapauksessa oikeutettu valittamaan päätöksestä. Se kuitenkin pidentää limbossa odottamisen aikaa jopa neljään vuoteen, Vasallo sanoo.

– Meillä on turvapaikanhakijoita, jotka ovat saapuneet vuonna 2015, jolloin heidän hakemuksensa hylättiin. He ovat valittaneet päätöksestä ja odottavat edelleen ratkaisua tulevaisuudestaan.

Asiantuntijoiden mukaan osasyy tilanteelle on se, että hallitukset erityisesti Italiassa ja Saksassa ovat nopeuttaneet hakemusten käsittelyä niin paljon, että hakemuksia ei ehditä käsitellä riittävän huolellisesti.

– Oikeistoradikaalien agenda on nyt valtavirtaa ja prosessissa ratkaisee ainoastaan nopeus, vähäiset oikeudet, korkein mahdollinen hylkäysprosentti ja lisääntyvät karkotukset, sanoo Saksan suurimman pakolaisia avustavan järjestön Pro Asylin edustaja Karl Kopp.

– Monet hylätyn päätöksen saaneet saavat suojelua ainoastaan juridisen prosessin kautta, mutta oikeuden päätöksen odottaminen vuosia pidentää limbossa vietettyä aikaa kestämättömällä tavalla.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)