Verkkouutiset

Tietovuoto paljasti: Venäjän uusi supertankki on täysi floppi

Uran-9-robottitankkia testattiin Syyriassa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Julkisuuteen vuotaneiden sotilasraporttien mukaan Venäjän uusi Uran-9-robottitankki on osoittautunut flopiksi, kertoo Daily Express.

Venäjän ylistämää taisteluajoneuvoa testattiin viime vuonna Syyriassa huonoin tuloksin. Maan sotilasjohdon saaman katsauksen mukaan tankki ei pystynyt suorittamaan sille annettuja tehtäviä.

Miehittämättömän ja kauko-ohjattavan tankin kerrotaan hajonneen useasti ja vaatineen jatkuvasti huoltoa. Testeissä teknikot esimerkiksi menettivät robottitankin hallinnan lyhytaikaisesti 17 kertaa ja kaksi kertaa jopa kahdeksi tunniksi.

Uran-9:n toimintaetäisyys osoittautui testeissä vain muutamaksi sadaksi metriksi. Yhteys tankkiin katosi jopa alueilla, joissa ei ole korkeita rakennuksia signaalia häiritsemässä.

Tankin pitäisi osata tunnistaa ja etsiä itsenäisesti kohteita. Tulituspäätöksen tekee ihminen, mutta yhteysongelmien vuoksi laukaisut viivästyivät testeissä kuusi kertaa ja epäonnistuivat kerran. Taisteluominaisuuksia heikentää merkittävästi myös se, että Uran-9:llä ei voi ampua liikkeessä.

Testeissä ilmenneistä ongelmista huolimatta Venäjän armeijan kerrotaan tilanneen Kalašnikov-konsernilta lisää Uran-9-tankkeja.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)