Verkkouutiset

Tiedusteluryhmä tunkeutui Ukrainan asemiin, taisteluita

Kahden sotilaan kerrotaan kuolleen uusissa yhteenotoissa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kaksi ukrainalaissotilasta on saanut surmansa uusissa taisteluissa maan itäosissa.

Ukrainan asevoimien mukaan sotilaat joutuivat tulitaisteluun rintamalinjan takaosiin tunkeutuneen tiedustelu- ja sabotaasiryhmän kanssa. He menehtyivät räjähteistä saamiinsa vammoihin.

Maan puolustusministeriö kertoo kapinallisten rikkoneen tulitaukoa ainakin seitsemän kertaa tiistain aikana. Hallituksen asemia tulitettiin kranaatinheittimillä, konekivääreillä ja panssarintorjuntaohjuksilla. Kukaan ei tiettävästi loukkaantunut yhteenotoissa.

Itä-Ukrainan taistelut ovat jatkuneet lähes koko syksyn ajan tuoreista rauhanponnisteluista huolimatta. Ranskan, Saksan, Venäjän ja Ukrainan on määrä neuvotella konfliktin ratkaisuun tähtäävistä toimista joulukuun 9. päivänä.

Etyjin tarkkailutehtävä on valvonut viime viikkojen aikana Venäjän tukemien separatistitaistelijoiden ja Ukrainan hallituksen joukkojen vetäytymistä aiemmalta rintamalinjalta.

YK:n mukaan vuonna 2014 alkaneessa Ukrainan sodassa on kuollut yli 13 000 ihmistä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)