Verkkouutiset: Tiede ei kuulu politiikkaan

Helsingin yliopiston emerituskansleri Kari Raivio on esittänyt, että hallitukselle tulisi nimetä tiedeneuvonantaja. Lehtitietojen mukaan näin päätökset saisivat muka vahvempaa pohjaa ja lainsäädännön laatu paranisi.

Ajatus hallituksen tiedeneuvonantajasta on katastrofaalisen huono.

Jos poliitikot olisivat kysyneet tiedeneuvonantajalta vuonna 1980 sitä, pitäisikö antaa rahaa tutkimukseen, jolla selvitetään antibioottien vaikutusta mahahaavaan, hän olisi todennut tiedemiesten olevan lähes yksimielisiä siitä, ettei mahahaava voi olla bakteerien aiheuttama. Viisi vuotta myöhemmin hän olisi sanonut tismalleen päinvastoin.

Raivion ajatus siitä, että tällainen tiedeneuvonantaja voisi olla “honest broker” eli rehellinen välittäjä, on naiiviudessaan lähes häkellyttävä. Usko, että tiedemies pystyisi neutraalisti vastaamaan poliitikkojen uteluihin perustuu olettamaan, että kysymykset asetettaisiin hänelle neutraalisti, ilman poliittista agendaa. Ja kun kyse on tutkimusmäärärahojen allokoinnista, hänen motiivinsa olisivat aina jonkun tahon kyseenalaistamia.

Mitä neuvonantaja vastaisi poliitikkojen kyselyihin geenimanipuloidun ruoan terveysvaikutuksista (neutraali), luokkakokojen vaikutuksista oppimistuloksiin (olematon) ja satoihin muihin yhteiskunnallisiin kysymyksiin, joissa harjoitettu politiikka ja paras saatavilla oleva tieteellinen tieto edustavat eri ääripäitä.

Entä millainen soppa syntyisi tämän tiedemiehen nimittämisestä, kun hän toteaisi esimerkiksi, että lääketieteen- ja kemian nobelistien ylivoimainen enemmistö suosii geenimanipulaatiota ruoan tuotannossa? Tai jos hän sattuisi kuulumaan siihen tiedemiesten vähemmistöön, jotka ovat yhä skeptisiä ihmisen roolista ilmastonmuutoksessa (heidänkin joukossaan on nobelisteja), kun pelkästään sen itsestäänselvyyden mainitseminen, että jotkut ovat eri mieltä, olisi poliittinen pommi.

Ja mitä ihmettä hän voisi sanoa vaikkapa kansantaloudesta, jossa puolet maailman nobelisteista on sitä mieltä, että euro on syypää nykyiseen lamaan ja toinen puoli taas sitä mieltä, että vain euro nostaa meidät lamasta.

Vai rajattaisiinko neuvonantajan rooli luonnontieteisiin. Ja mitä se kertoisi yhteiskuntatieteistä? Ja eikö pelkkä mielikuva ylimmästä tieteellisestä auktoriteetista – ja sellaiseksihan kansa ja osa poliitikoista hänet mieltäisi – ole epätieteellinen.

Raivion motiivit lienevät hyvät. Poliittinen päätöksenteko sivuttaa usein tieteelliset faktat. Mutta siksi se onkin poliittista päätöksentekoa. Eikä epäpoliittista tiedettä ole muualla kuin laboratoriossa, ja sielläkin hyvin vähän, kun tutkimusmäärärahoja jaetaan alue- ja aihepolitiikan perustein.

Politiikan tieteellistäminen ei paranna politiikkaa vaan heikentäisi sitä. Se hämärtäisi poliittista vastuuta, joka on jo nyt häilyvä. Läpipolitisoituneessa yhteiskunnassamme luottamus tieteen objektiivisuuteen on sekin jo koetuksella. Valtioneuvoston tiedeneuvonantaja veisi siltä viimeisenkin pohjan.

Hallinnon perustamista tieteelliseen maailmankuvaan on jo kokeiltu. Se tapahtui Neuvostoliitossa.

Eero Iloniemi on partneri vaikuttajaviestintään ja yhteiskuntasuhteisiin erikoistuneessa Manifesto Politics konsulttitoimistossa.

Verkkouutiset

Verkkouutiset

Kommentit