Jos muistat nuoruutesi pituuden, saatat yllättyä seuraavassa mittauksessa. LEHTIKUVA / TROND H. TROSDAHL

Tiedätkö todella miten pitkä olet?

Pituuden lyheneminen on yleistä, mutta se voi kertoa vakavasta sairaudesta.

Nuorena aikuisena mitattu pituus ei välttämättä enää pidä paikkaansa vanhemmalla iällä, Suomen luustoliitto kertoo.

Pituus saatta muuttua useillakin senteillä miehillä armeija-aikana tai naisilla kouluaikoina pidetystä pituudesta. Jos pituus on lyhentynyt yli neljä senttiä, voi kyse olla osteoporoosin aiheuttamista selän nikamien murtumista.

Luustoliiton mukaan yleinen luulo on, että nikamien murtumisen huomaa. Näin se ei kuitenkaan aina ole: nikamamurtuma voi olla myös oireeton tai se voi ilmetä ohimenevänä keskiselän kipuna, jota on kuvitellut noidannuoleksi. Se voi myös oireilla vaikkapa vain lenkkeilyn yhteydessä. Moni lääkärikään ei tunnista osteoporoottista nikamamurtumaa, sillä toteamiseen tarvitaan yleensä röntgenkuva.

Kolmas harhaluulo liittyykin nimenomaan nikamamurtumien vaikutuksiin. Joskus ajatellaan, että jos kerran nikamamurtuma ei aina oireile, siitä ei tarvitsisi välttää.

– Olisikin näin. Nikamamurtuma on tosiasiassa suuri riski seuraaviin osteoporoottisiin murtumiin ja ennen kaikkea seuraavaan nikamamurtumaan. Lisäksi uudet nikamamurtumat ovat yleensä aiempaa vaikeampia, luustoliitto kertoo tiedotteessaan.

Pituutta on syytä seurata säännöllisesti. Joillakin henkilöillä on saattanut murtua useita nikamia, joka voi johtaa kumarassa kävelemiseen. Kumara asento voi tarkoittaa, että hengittäminen on vaikeaa, kävelykyky on heikentynyt ja tasapainon ylläpito on hankalaa, selkä on kroonisesti kipeä, yksinkertaistenkin kotiaskareiden teko voi olla mahdotonta ja elämänlaatu on heikentynyt.

Nikamamurtumat lisäävät myös kuolleisuutta.

Osteoporoosi on huonosti tunnettu kansansairaus. Osteoporoosia sairastaa 400 000 suomalaista ja luuston haurastumisesta johtuvia murtumia tulee jopa 40 000 vuosittain.

Kommentit

Miksi kommentit eivät näy? »Kommentoinnin säännöt