Verkkouutiset

Tämän vuoksi korona vaatii aktiivisia toimia

THL:n pääjohtajan mukaan terveydenhuollon kapasiteetti ei riitä, jos kaikki sairastuvat yhtä aikaa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Koronaviruksen leviämisen hidastaminen on nyt ensiarvoisen tärkeää, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) pääjohtaja Markku Tervahauta toteaa.

Tervahauta kommentoi Oulun yliopistossa opettajana toimivan neurotieteen tutkijan ja lääkärin Timo Tuovisen jakamaa kuvaa (alla) terveydenhuollon maksimikapasiteetista suhteessa todettujen tartuntojen määrään. Kuvassa on kaksi skenaariota, joissa toisessa epidemian etenemistä ei rajoiteta ja toisessa sitä hidastetaan aktiivisin toimenpitein.

Tuovisen mukaan koronan leviämistä tulisi pyrkiä hidastamaan mahdollisimman paljon, koska sairaaloilta vaaditaan kapasiteettia hoitaa vakavasti oirehtivia ihmisiä. Mikäli epidemian etenemistä ei saada hidastettua ja virus iskee suureen joukkoon yhdellä kerralla, on vaarana jopa terveydenhuoltojärjestelmän ylikuormittuminen.

– Miksi hidastaa #koronavirus leviämistä? Vaikka olemme hyvin varautuneet erilaisiin tilanteisiin on kapasiteetillä ylärajansa. Epidemia ei myöskään lopeta muuta toimintaa: edelleen tulee onnettomuuksia ja muita sairauksia, Timo Tuovinen toteaa Twitterissä.

– Selvennykseksi totean, että hidastaminen on oleellisen tärkeää, so. kaikki eivät sairastu yht’aikaa. Hidastaminen onnistu parhaiten niin, että kaikki me kaikki noudatamme suosituksia ja ohjeita arjessamme, Markku Tervahauta jatkaa.

Koronaviruksen leviämistä pyritään hidastamaan asettamalla mahdollisesti koronaan sairastuneita kotikaranteeniin. Karanteeni eroaa erityksestä siinä, että eristyksellä tarkoitetaan tarttuvaa tautia sairastavan potilaan eristämistä terveistä.  Karanteenilla taas tarkoitetaan terveen henkilön liikkumisvapauden rajoittamista.

Koronan leviämistä hidastetaan myös kieltämällä tai rajoittamalla matkailua epidemia-alueille. Riittävä käsihygienia, kättelyn välttäminen ja kasvojen koskettelun vähentäminen ovat keinoja, joilla voi vähentää omaa riskiä sairastua.

Epidemian hidastaminen on tärkeää myös siksi, että se antaisi aikaa koronarokotteen valmistamiseksi. Taudinaiheuttaja havaittiin joulukuun lopussa ja sen rakenne opittiin tuntemaan tammikuun lopulla. Rokotetta on suunniteltu siitä asti.

LUE MYÖS:

Miten valitaan kenet hoidetaan, kun sairaaloista loppuu tila? (VU 11.3.2020)

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)