Verkkouutiset

THL:n pääjohtaja ehdottaa täsmätestauksia väestöryhmille

Markku Tervahaudan mielestä oletettujen korkean ilmaantuvuuden ryhmien testauksia voisi harkita.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Tanskan hallitus julkisti tiistaina uusia kansallisia koronavirustorjuntatoimia. Maassa aiotaan toteuttaa nuorten ihmisten massatestaus 17 kunnassa Kööpenhaminassa ja sen ympäristössä.

Kaikkia 17−25-vuotiaita näissä kunnissa pyydetään tekemään covid19-testi. Tavoitteena on, että testit saataisiin tehtyä jouluun mennessä. Massatestaus tarkoittaisi noin 200 000 henkilön testausta.

Nuorten massatestaus aiotaan toteuttaa, koska virusta on esiintynyt verrattain paljon juuri nuorten ikäryhmässä.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen pääjohtaja Markku Tervahauta pitää Tanskan kohdennettua massatestauksen ideaa harkinnan arvoisena myös Suomessa.

− Pääkaupunkiseudulla voisi meilläkin harkita jnkl kohdennettuja oletettujen korkean ilmaantuvuuden väestöryhmien laajempia testausmanöövereitä/täsmäiskuja, Markku Tervahauta kirjoittaa Twitterissä.

− Testauskapasiteettiakin nyt aika hyvin on, joskaan ei Tanskan tasolle ylletä, hän jatkaa.

Tanska tekee koronavirustestejä Pohjoismaista selvästi eniten. Marraskuussa päivittäinen testausmäärä on ollut jopa yli 80 000, kun esimerkiksi Ruotsissa on parhaimmillaan tehty vajaa 40 000 testiä päivässä. Suomessa on enimmillään tehty reilu 23 000 testiä päivässä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)