Verkkouutiset

THL:n mukaan rokotteet tarjotaan ensin näille kolmelle ryhmälle

Kohderyhmät määritetään lääketieteellisen riskiarvion perusteella.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL:n Kansallisen rokotusasiantuntijaryhmän mukaan koronarokotusten kohderyhmät tulee määrittää lääketieteellisen riskiarvion perusteella.

THL kertoo, että ensimmäisenä rokotetta tarjotaan kolmelle ryhmälle.

Ne ovat koronapotilaita hoitava terveydenhuollon henkilöstö sekä hoivakotien henkilöstö, ikääntyneet sekä henkilöt, joilla on vakavalle koronavirustaudille altistavia sairauksia.

Koska rokotteet toimitetaan Suomeen useassa erässä, vastedes on THL:n mukaan arvioitava myös näiden ryhmien sisäinen rokotusjärjestys. Arvio voidaan tehdä tarkemmin vasta, kun saatavilla on tarkempia tietoja rokotteiden suojatehosta ja turvallisuudesta eri kohderyhmissä.

Kun rokoteannoksia saadaan maahan riittävästi, rokotetta tarjotaan koko väestölle. Koko väestön rokotusaikataulu ja järjestys tarkentuvat myöhemmin.

– Rokotetutkimuksista on viime viikkoina saatu rohkaisevia uutisia. Tällä hetkellä tutkimukset ovat kuitenkin vielä kesken eikä yhdelläkään rokotteella ole vielä myyntilupaa, ylilääkäri Hanna Nohynek THL:stä toteaa tiedotteessa.

Asiantuntijaryhmä jatkaa arviointia rokotusten järjestämisestä ja kohderyhmistä lähiviikkoina. THL laatii jatkossa sosiaali- ja terveysministeriölle esityksen rokotusten järjestämisestä. Ministeriö päättää esityksen käsittelystä ja mahdollisista muista asiantuntijakuulemisista. Lopullisen päätöksen koronavirusrokotusten toimeenpanosta tekee valtioneuvosto.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)