Verkkouutiset

THL:n laskuvirhe ihmetyttää – ”jonkun pitäisi Suomessa alkaa johtaa”

Kokoomusedustaja huomauttaa, että muiden maiden päämiehet ja -naiset ovat ottaneet johtamisen agendalleen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Turun Sanomat uutisoi tiistaina, että Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL:ssä on tehty laskuvirhe, jonka vuoksi koko Suomen rokotejako lasketaan uudestaan.

Turussa huolestuttiin maanantaina kaupunkiin saatavien koronarokotteiden pienistä määristä. Taustalla ei kuitenkaan ollut THL:n tekemä uusi rokotteiden maan sisäistä jakoa koskeva linjaus.

– Meidän puolella on tapahtunut laskuvirhe, mikä huomattiin, kun tarkkailimme Excel-taulukoita. Koko maan rokotejako joudutaan tekemään uudestaan, THL:n johtava asiantuntija Mia Kontio kertoi TS:lle.

Kokoomuksen kansanedustaja Sinuhe Wallinheimo ihmettelee virhettä Twitterissä.

− Jotenkin toivoisi, että joku Suomessa rupeaisi pikkuhiljaa johtamaan joukkoja edestä, hän kirjoittaa.

− Vähän niinkuin muissa maissa päämiehet/naiset ovat ottaneet agendalleen, Wallinheimo jatkaa.

Myös kokoomuksen kansanedustaja Mia Laiho kommentoi THL:n laskuvirhettä Twitterissä. Laihon mukaan on hyvä, että rokotemäärät lasketaan uudestaan.

− Suomen toiseksi suurin kaupunki Espoo (asukkaita vajaa 300 000) sai tällä viikolla 1700 rokotetta. Näillä määrillä rokotuksiin menee monta vuotta. Tällä rokotevauhdilla seisomme suossa vielä pitkään, hän kirjoittaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)