Verkkouutiset

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL Helsingissä. LEHTIKUVA/VESA MOILANEN

THL vahvistaa: Suomessa tutkitaan kahta omikron-epäilyä

Viranomaiset ovat määränneet sairastuneet eristykseen ja kartoittaneet heidän kontaktinsa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)
Suomessa tutkitaan tällä hetkellä kahta koronatapausta, joita epäillään omikronvirusmuunnoksiksi. Molemmissa tapauksissa tartunnan saaneella on kontakti ulkomaille. Asiasta tiedottaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL.

Paikalliset viranomaiset ovat määränneet sairastuneet eristykseen ja kartoittaneet heidän kontaktinsa.

Variantin varmistamiseksi näytteet epäillystä omikronvariantista sekvensoidaan. Tulosten saaminen kestää muutamia päiviä.

Havaitussa kahdessa tapauksessa epäilyt virusmuunnoksesta liittyvät PCR-testitulokseen, jossa on tunnistettu S-geenissä oleva deleetio. Vastaavaa deleetiota on esiintynyt myös muilla koronaviruksen varianteilla.

Virusvariantin leviämispotentiaalia selvitetään

Ensimmäiset havainnot omikronvirusvariantista on tehty marraskuussa Etelä-Afrikassa ja Botswanassa sekä Hongkongissa. Nyt tapauksia on löydetty jo useista eri maista, myös Euroopasta.

– Parhaillaan selvitetään, millainen mahdollinen leviämispotentiaali uudella variantilla on maailmanlaajuisesti. Vielä ei myöskään ole tietoa, pystyykö uusi variantti kiertämään koronarokotteiden tai sairastetun taudin kautta saatua immuunisuojaa, sanoo johtava asiantuntija Carita Savolainen-Kopra THL:stä.

Virusmuunnosten syntyminen on hyvin tavallista ja kuuluu virusten normaaliin kiertoon. Variantit voivat levitä ja syrjäyttää aiempia virusmuotoja tai jäädä muiden muunnosten jalkoihin, mikä on nähty koronapandemiankin aikana jo useaan otteeseen.  WHO on lisännyt omikron-variantin variant of concern (VOC) tai variant of interest (VOI) -seurantalistalle.

Aiemmin iltapäivästä myös myös Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin diagnostiikkajohtaja Lasse Lehtonen twiittasi Suomen mahdollisesta ensimmäisestä omikronvirusmuunnos-tapauksesta.

 

 

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)