Mika Salminen. (Kuva: Markku Ulander/Lehtikuva)

THL sulkisi baarit, pubit ja yökerhot pk-seudulla

HUS-alueen asukkaiden pitäisi välttää lomamatkustamista oman alueen ulkopuolelle 14. maaliskuuta asti.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL:n mielestä on välttämättömänä, että Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri HUSin alueella ja pääkaupunkiseudulla otetaan käyttöön väliaikaisia uusia toimia koronaepidemian kiihtymisen estämiseksi. Toimilla estettäisiin myös virusmuunnoksen laajaa leviämistä muualle maahan.

THL:n suositukset koskevat seuraavaa kolmea viikkoa.

THL suosittelee, että baarit, pubit ja yökerhot suljetaan Helsingissä, Espoossa, Vantaalla ja Kauniaisissa kokonaan mahdollisimman nopeasti ja pidetään kiinni 14. maaliskuuta asti.

HUS-alueella THL suosittelee julkisten kokoontumisten osallistujamäärän rajoittamista kuuteen henkilöön. Myöskään yksityistilaisuuksiin ei pitäisi kokoontua yli kuutta ihmistä.

Lisäksi THL suosittelee, että HUS-alueen asukkaat välttävät lomamatkustamista oman alueen ulkopuolelle 14. maaliskuuta asti.

Viime viikkojen aikana HUSin ja muun maan epidemiakehitys on eriytynyt. HUSin alueella ilmaantuvuus on neljässä viikossa lähes kaksinkertaistunut 108,9 tapauksesta 100 000:ta ihmistä kohden 185,9 tapaukseen. Samaan aikaan ilmaantuvuus lähes kaikissa muissa sairaanhoitopiireissä on pääasiassa laskenut.

– Koko Suomessa epidemian kiihtymisen riski on kasvanut muita virustyyppejä nopeammin leviävän brittivariantin takia. Sitä on löytynyt Uudeltamaalta eneneviä määriä, sanoo THL:n johtaja Mika Salminen.

THL mielestä toimet joilla voidaan vähentää aikuisten tartuntariskiä. Eniten tartunnat ovat Suomessa kasvaneet 19–34-vuotiailla. Työikäisten tiiviit kontaktit toimivat epidemian ajurina. Useiden laajojen tartuntaketjujen alkuperä on ollut yksityistilaisuuksissa sekä baareissa ja vastaavissa.

Kommentit

Miksi kommentit eivät näy? »Kommentoinnin säännöt