Verkkouutiset

THL salaa yhä koronamallien taustoja – tutkija ihmeissään

THL:n päätös epidemialaskelmien salaamisesta on vastoin valtioneuvoston linjausta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Helsingin yliopiston ekologian ja evoluutiobiologian tutkijatohtori Tuomas Aivelo on ihmeissään Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) päätöksestä pitää hallituksen käyttämät epidemialaskelmat salassa.

– Jos maailmassa on tutkimusta, jonka on syytä olla avointa, niin mallinnukset joita käytetään osana valtion päätöksentekoa poikkeusoloissa, on melko korkealla siinä listassa ellei jopa kärjessä!, Aivelo toteaa Twitterissä.

THL on kesäkuun alun päätöksissään kieltäytynyt luovuttamasta mallinnustensa lähdekoodeja tietopyyntöjä tehneille Antti Viitalalle (5.6.2020) ja viimeisimpänä Open knowledge Finlandille (OKFI) (12.6.2020).

THL on vedonnut päätöksessään muun muassa lähdekoodin patentoimiseen (Lähdekoodi on patentoitava ja siten salassa pidettävä teknologinen kehitystyö), koodin luovuttamisen aiheuttamaan haittaan (Koodin luovuttaminen aiheuttaisi tutkimukselle, tutkimuksen arvioinnille ja tutkijalle haittaa) ja koodin luonteeseen (Lähdekoodi ei ole viranomaisen asiakirja, vaan muistiinpano tai luonnos).

THL:n päätöksen on katsottu olevan ristiriidassa hallituksen oman periaatepäätöksen kanssa, jossa painotetaan viranomaistoiminnan avoimuutta. THL:lle tietopyynnön tehneen OKFI:n mukaan epidemialaskelmia lähdekoodeineen ovat julkaisseet esimerkiksi riippumaton suomalainen asiantuntijaryhmä ja Lontoon Imperial College. Julkaiseminen on myös katsottu osaksi avoimen tieteen periaatteita.

THL on laatinut lukuisia ennusteita epidemiatilanteen kehittymisestä. Niiden lähdekoodeja ei kuitenkaan ole julkaistu. KUVA: THL

Tuomas Aivelon mukaan THL:n perusteluista pistää silmään erityisesti kohta, jossa vedotaan lähdekoodin keskeneräisyyteen. THL:n mukaan ”lähdekoodia kehitetään jatkuvasti eikä siitä ole tehty valmista ja lopullista versiota. — Lähdekoodia ei sellaisenaan ole esitelty tai tuotu osaksi päätöksentekoa.

– Totta sinänsä: lähdekoodi on luonteeltaan jatkuvasti kehitettävää ja muuttuvaa, eikä tietenkään _lähdekoodia sellaisenaan_ tuoda osaksi päätöksentekoa, vaan lähdekoodin perusteella saatuja tuloksia ja kuvaajia, esimerkiksi (Martti) Hetemäen työryhmän 1. raporttiin. Jos THL:n tulkinta pitää paikkansa, niin julkisuuslakia lienee syytä tältä osalta rukata. Mutta julkisuuslain osalta tietysti juridinen tie hallinto-oikeuksineen on pitkä ja kivinen ja pandemia on vähän niinku nyt ja täällä, Aivelo sanoo.

– Hassuinta tässä on, etten ymmärrä mikä intressi THL:llä on jättää tämä lähdekoodi julkaisematta. Hehän itse ovat juuri allekirjoittaneet paperin, jossa fiilistellään sitä että avoimuus parantaa tieteen laatua. Hallitus on linjannut, että on syytä olla mahdollisimman avoin.

Oikeuskansleri on pyytänyt sosiaali- ja terveysministeriöltä ja THL:ltä selvitystä koronatietojen panttaamisesta. Vastauksia odotetaan ennen juhannusta.

– Tämä keskustelu tulee varmasti jatkumaan, Aivelo toteaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)