Kaupat ovat saaneet myydä 5,5 prosenttista alkoholia vuoden alusta lähtien. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

THL kiistää alkoholipelottelun LM:ssa: Emme sanoneet ihmisten kuolevan

THL:n erikoistutkijan mukaan kesän sää vaikuttaa alkoholin vuoden kokonaismyyntiin.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) ennusti, että alkoholin kulutus nousisi neljä prosenttia vuonna 2018.

THL:n erikoistutkijan Thomas Karlssonin mukaan alkuvuoden luvuista on liian aikaista vetää johtopäätöksiä koko vuoden kulutuksesta, kertoo Lännen Media.

Hänen mukaansa toimijoilla kestää hetki, ennen kuin ”systeemit saadaan rullaamaan kuin Strömsössä”. Tasavallan presidentti allekirjoitti uuden alkoholilain joulukuun lopussa.

Valviran tilastojen mukaan alkoholin myynti laski litroissa mitattuna tammi-maaliskuussa 0,9 prosenttia verrattuna viime vuoteen. 100 prosenttiseksi alkoholiksi muutettuna myynti nousi Suomessa 0,7 prosenttia.

THL:ää on syytetty siitä, että laitos pelotteli ihmisiä ennen alkoholilain voimaantuloa vuoden 2018 alussa.

– Emme ole koskaan sanoneet, että jonot olisivat pitkät päivittäistavarakauppaan ja ihmisiä kuolisi kadulla, erikoistutkija Thomas Karlsson puolustautuu Lännen Median haastattelussa.

Päivittäistavarakauppa ry:n toimitusjohtajan Kari Luodon mukaan tuoreet myyntiluvut osoittavat, että alkoholilain uudistuksesta maalatut pelot olivat raskaasti liioiteltuja.

Hänen mukaansa suomalaisten alkoholinkäyttö on muuttunut, eikä tuotetta valita pelkkien prosenttien perusteella.

THL:n Thomas Karlssonin mukaan kesän säällä on suuri merkitys alkoholin vuoden kokonaismyyntiin.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt