Verkkouutiset

THL:n johtava asiantuntija Mia Kontio. LEHTIKUVA / HANDOUT / JUSSI NUKARI

THL: Kaikki rokotettu kahteen kertaan syyskuun lopussa

Asiantuntija uskoo, että kaikki halukkaat saavat heinäkuun loppuun mennessä ensimmäisen annoksen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) johtavan asiantuntijan mukaan Mia Kontion mukaan Suomeen on tulossa yli miljoona rokoteannosta ennen kesäkuun loppua.

Tällä viikolla rokoteannoksia tulee 300[nbsp]000 ja ensi ja sitä seuraavalla viikolla kummallakin noin 400[nbsp]000 annosta.

– Rokotteita riittää niin paljon, että 80 prosenttia 16 vuotta täyttäneistä saisi ykkösannoksen, THL:n johtava asiantuntija Mia Kontio sanoi tiedotustilaisuudessa.

THL toivoo, että rokotteita otettaisiin vielä innokkaammin.

– Hyvin todennäköisesti heinäkuun loppuun, elokuun alkuun mennessä saadaan kaikille ykkösannos, jos rokoteinnokkuus on 90 prosenttia. Ja se on jo todella huippukorkea, Kontio sanoi.

Syyskuun loppuun mennessä Suomeen on tulossa yli kahdeksan miljoonaa rokoteannosta, mikä riittää 4,1 miljoonan suomalaisen rokottamiseen kahteen kertaan.

Suomessa on 4,6 miljoonaa 16 vuotta täyttänyttä ja riskiryhmiin kuuluvia lapsia noin 30[nbsp]000. THL suosittelee, että 12-15-vuotiaat riskiryhmäläisetkin rokotetaan.

– Kyllä tämän määrän pitäisi riittää siihen, että kaikki halukkaat saisivat kaksi annosta syyskuun loppuun mennessä, Kontio sanoi.

Jos rokotekattavuus nousee korkeammaksi kuin 90 prosenttia, toisen annoksen saaminen venyy hieman pidemmäksi.

LUE MYÖS:

THL suosittelee riskiryhmiin kuuluvien 12-15-vuotiaiden rokottamista

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)