Verkkouutiset

THL:n johtaja Mika Salminen. LEHTIKUVA/EMMI KORHONEN

THL-johtaja Ylelle: Omikronmuunnos leviää mutta paniikkiin ei syytä

Mika Salminen rauhoittelee kansalaisia uudesta koronamuunnoksesta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL:n terveysturvallisuusosaston johtaja Mika Salminen pitää Ylen uutisten mukaan vääjäämättömänä, että omikronmuunnos leviää myös Suomeen yksittäistapauksia laajemmin.

– Maailma on yhdistetty erilaisin lento-, laiva- ja maayhteyksin. Erittäin vaikea on estää virusmuunnosten leviäminen. On aina tiedetty, että näitä tulee syntymään ja ne tulevat vähitellen leviämään. Voimme ehkä hieman hidastaa prosessia ja sillä voittaa jonkin verran aikaa, Salminen sanoo Ylelle.

Suomesta on löytynyt kaksi koronavirustapausta, joissa epäillään olevan kyse omikronvirusmuunnoksesta.

– Vielä ei puhuta leviämisestä, vaan yksittäisistä tapauksista. On mahdollista, että tapauksia on enemmänkin, sillä emme tiedä, koska muunnos on syntynyt ja miten kauan se on maailmalla liikkunut, Salminen sanoo.

Salmisen mukaan erilaisten muunnosten ilmaantuminen oli odotettua, eikä paniikkiin ole syytä.

– Koko maailmassa on painettu voimakkaasti hätäjarrua aika vähäisen tiedon perusteella. Jos syntyy sellaisia muunnoksia, jotka laajemmin väistäisivät rokotteita, niin sitten rokotteita muutetaan. Ihan niin kuin tehdään influenssarokotteiden kohdalla, hän sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)