Verkkouutiset

THL-johtaja HS:lle virusmuunnoksesta: Ei ole suunnitelmaa

Suomi ei ole täysin valmis, jos uusi virusmuunnos leviää.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

– Ei ole varmaa tietoa siitä, mitä kannattaa tehdä ja mitä ei, myöntää THL:n terveysturvallisuusosaston johtaja Mika Salminen Helsingin Sanomissa.

Suomessa on jo 49 ihmistä, joilta on löytynyt uusien, nopeammin leviävien virusmuunnosten aiheuttama koronavirustartunta. Lähes kaikki on todettu Suomeen ulkomailta saapuneilta matkailijoilta tai heidän lähikontakteiltaan.

Kolmen henkilön tartunnanlähteet eivät ole tiedossa. Nämä tapaukset tulivat ilmi tavallisen diagnostiikan yhteydessä ilman yhteyttä rajalla tapahtuviin testauksiin.

– Näistä ei pysty sanomaan matkailuun liittyvää kontaktia. Se ei ole hirvittävän yllättävää, koska aina ei ole mahdollista jokaista kontaktia selvittää. Taustalla voi kuitenkin olla jokin epäsuora matkailukontakti, Salminen sanoo.

Varoittava esimerkki on asukasluvultaan lähes Suomen kokoinen Irlanti. Britanniasta lähteneen virusmuunnoksen osuus tartunnoista kasvoi Irlannissa vajaasta kymmenestä prosentista 25 prosenttiin. Tuoreimmassa otoksessa osuus on jo 45 prosenttia.

Suomen ennustetta uusien virusmuunnosten osalta on Salmisen mukaan vaikea sanoa.

– Varovaisuusperiaatetta noudattaen on pyritty minimoimaan variantin tulemista Suomeen, hän sanoo.

Suomen toimenpiteet uusien virusmuunnosten varalta keskittyvät taudin torjuntaan rajoilla sekä virustyppien sekvensoinnin lisäämiseen maan sisällä.

– Seurantasekvensoinnin kapasiteettia kasvatetaan, koska halutaan kartoittaa tilanne ja seurata sitä jatkossa, jotta pystyttäisiin mahdollisimman nopeasti huomaamaan, jos jokin muutos tapahtuu, Salminen sanoo.

Salmisen tiedossa ei ole suunnitelmaa sen varalta, että uusi virusmuunnos alkaa kiihdyttää epidemiaa Suomessa niin kuin on tapahtunut Britanniassa ja Irlannissa.

– Uskon, että tässä vaiheessa ei ole varmaa tietoa siitä, mitä kannattaa tehdä ja mitä ei. Tällä hetkellä tilanne on melko rauhallinen, mutta sitä tietysti arvioidaan koko ajan. Lisärajoituksia varmaan otetaan käyttöön, jos tarpeelliseksi nähdään, Salminen sanoo HS:lle.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)