Verkkouutiset

Kotona tehdyn koronatestin positiivinen tulos. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

THL ilmoitti 22217 uudesta koronatartunnasta

Luvussa ovat viikonvaihteen kolmen päivän uudet tartunnat.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan Suomessa on kolmessa vuorokaudessa rekisteröity 22 217 uutta koronavirustartuntaa.

Viikko sitten maanantaina vastaava luku oli 23 325. Kaksi viikkoa sitten maanantaina vastaava luku oli 17 047.

Sairaalahoidossa on nyt koronan vuoksi 701 potilasta. Heistä tehohoidossa on 63.

Viikon aikana koronan vuoksi menehtyneitä on 97. Kolme viikkoa sitten heitä oli viikossa 30.

Helsingissä todettiin nyt 5 082 uutta tartuntaa.

14 vuorokauden tartuntojen summa koko maassa on nyt 116 013. Eilen se oli 110 843. Kaksi viikkoa sitten se oli 58 089.

THL ei enää ilmoita koronatartuntalukuja viikonloppuisin. THL:n mukaan epidemiaa ei voi enää kuvata vuorokautisilla tartuntaluvuilla kuten aiemmin. Muun muassa testauksen vähenemisestä seuraa, että luvut eivät enää välttämättä ole samalla tavalla vertailukelpoisia. Testimäärien väheneminen voi olla osasyy siihen, että todettuja tapauksia on vähemmän kuin ennen.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)