Verkkouutiset

Theresa May: Vihamieliset voimat pyrkivät lyömään kiilaa EU:n ja Britannian välille

Brexit ei pääministeri Theresa Mayn mukaan horjuta Britannian vahvaa roolia Euroopan puolustuksessa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

– Euroopan turvallisuus on meidänkin turvallisuuttamme. Siksi olen sanonut – ja sanon jälleen tänään – että Britannia on varauksettomasti sitoutunut sen ylläpitämiseen, Münchenissä lauantaina puhunut Theresa May sanoi.

Rauhaan, hyvinvointiin ja sääntöperustaiseen kansainväliseen järjestelmään kohdistuu hänen mukaansa tällä hetkellä vakavia haasteita. Niiden kohtaamisen hän uskoo edellyttävän yhteisiä ponnistuksia ja transatlanttisen kumppanuuden vahvistamista.

– Britannia ei ole vain tinkimätön sitoutumisessaan tähän kumppanuussuhteeseen, vaan näemme sen vireyttämisen keskeisenä osana globaalia rooliamme, kun jätämme Euroopan unionin, May toteaa.

Yhteiset arvot muodostavat hänen mukaansa yhteisten, yhdessä puolustettavien intressien perustan.

– Tämä koskee niin taistelua Daeshin aatteita vastaan, uuden siirtolaisuutta koskevan kansainvälisen lähestymistavan kehittämistä, Iranin ydinsopimuksen asianmukaisen valvonnan varmistamista kuin puolustautumista Venäjän vihamielisiä toimia vastaan niin Ukrainassa, Länsi-Balkanilla kuin kyberavaruudessa, hän sanoo.

Eurooppalaiseen kumppanuuteen on Mayn mukaan panostettava, jotta myös uusiin ennakoimattomiin uhkiin kyetään vastaamaan yhdessä.

– Ne, jotka uhkaavat turvallisuuttamme, näkisivät kaikkein mieluiten meidät jakautuneena. Mikään ei miellyttäisi heitä enemmän kuin se, että kävisimme väittelyä mekanismeista ja keinoista sen sijaan, että tekisimme sen, mikä on kansalaistemme suojelemiseksi tarkoituksenmukaisinta ja tehokkainta, hän sanoo.

– Antakaamme siis viestin kaikua tänään selkeänä ja kirkkaana: sellaista emme tule sallimaan. Turvaamme ja edistämme yhdessä arvojamme – ja suojelemme kansalaisiamme – sekä nyt että tulevaisuudessa, May toteaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)