Verkkouutiset

Teuvo Hakkaraiselta eduskuntakysely Tom of Finland -postimerkin natsilakista – ”häpeällistä koko Suomelle”

Perussuomalaisten kaksi kansanedustajaa ovat jättäneet eduskuntakyselyn Itellan homoeroottisten postimerkkien julkaisemisesta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Perussuomalaisten kansanedustaja Teuvo Hakkaraisen kirjallisen kysymyksen on allekirjoittanut myös hänen ryhmätoverinsa Mika Niikko.

Kansanedustajien kysymyksen mukaan ”Suomen valtionyhtiö Itella aikoo julkaista syksyllä 2014 Touko Laaksosen alias Tom of Finlandin töihin perustuvia homoeroottisia postimerkkejä. Postimerkit tulevat leviämään ympäri maailmaa. Itellan arvoihin kuuluu mm. ’huolehtiminen toisista, ympäristöstä ja yhteiskunnasta’.”

Hakkaraisen ja Niikon mukaan ”Itella on arvojensa vastaisesti unohtanut lapset ja nuoret. Ei ole mitenkään perusteltua, että tällaiset homoeroottiset kuvat päätyvät heidän käsiinsä, puhumattakaan kenenkään muun käsiin, joka ei halua niitä katsella”.

Kysymyksessä viitataan postimerkkilehti Gibbons Stamp Dailyyn, jonka toimittaja kertoi kysymyksen mukaan The Guardianissa, ettei ”ole koskaan aiemmin nähnyt homoeroottista postimerkkiä eikä ylipäätään eroottista postimerkkiä”.

Kansanedustajat toteavat, että ”Suomen ei ole mitään syytä toimia tässä pioneerina. Postimerkit vahingoittavat Suomi-kuvaa. Niistä on uutisoitu ympäri maailmaa. Voimme vain kuvitella, kuinka voimakkaan negatiivisia reaktioita se saa aikaan konservatiivisissa maissa”.

”Postimerkin homoseksuaalilla hahmolla on päässään Natsi-Saksasta tuttu upseerin koppalakki. Koppalakissa on kokardina pilkkaava Daavidin tähti. Näin Suomen valtionyhtiö Itella syyllistyy antisemitismiin. Tämä on edelleen koko Suomen kannalta erittäin häpeällistä. Valtionyhtiö Itella siis hyväksyy antisemitismin ja on natsimyönteinen”, kysymyksessä todetaan.

Kansanedustajat kysyvät ”mihin toimiin ministeri ryhtyy, että Itella saadaan perumaan homoeroottisten ja antisemitististen postimerkkien julkaiseminen”.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)