Verkkouutiset

Testosteroni saattaa lievittää miehen masennusoireita

Testosteroni voi ominaisuuksiensa takia vaikuttaa mielialaan ja ruokahaluun.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Testosteronilisät saattavat jonkin verran lievittää miesten masennusoireita, tuore tutkimus vihjaa. Näyttö ei kuitenkaan ole kiistaton, kertoo Uutispalvelu Duodecim.

Testosteronia on ajateltu masennuksen hoitoon, koska se voi ominaisuuksiensa takia vaikuttaa mielialaan ja muun muassa ruokahaluun. Eläinkokeissa testosteronilisät ovat myös lisänneet aivojen serotoniinin tuotantoa, mikä voi lievittää masennusoireita.

Nyt julkaistun tutkimuksen tavoite oli koota yhteen asiasta kertynyt tutkimusnäyttö, ja sitä varten tutkijat analysoivat 27 satunnaistetun ja lumekontrolloidun tutkimuksen aineistot. Tutkimuksiin oli osallistunut 1[nbsp]900 miestä.

Tulosten perusteella testosteronilisät näyttäisivät lievittävän miesten masennusoireita paremmin kuin lumevalmisteet, ja vaikutus on voimakkaampi suuremmilla annoksilla.

Yhteys havaittiin riippumatta siitä, oliko miehellä testosteronin vajausta tutkimuksen alkaessa. Myöskään ikä ei näyttänyt vaikuttavan tuloksiin.

Havainnot viittaavat testosteronilisien voivan lievittää joidenkin miesten masennusoireita, mutta tutkijat kehottavat tulkitsemaan tuloksia maltilla.

Katsaukseen valikoidut tutkimukset olivat asetelmiltaan vaihtelevia ja niissä ei suoranaisesti tutkittu testosteronilisien tehoa masennusta sairastavilla.

On myös epäselvää, miten turvallisia testosteronivalmisteet ovat ja miten ne suhteutuvat varsinaisiin masennuslääkkeisiin.

Vielä ei ole myöskään varmaa, onko testosteroniin liitetty hoitovaikutus merkittävä myös käytännössä.

Masennusta sairastaa noin viisi prosenttia suomalaisista. Se on naisilla yleisempi, mutta noin kolmannes potilaista on miehiä.

Tutkimus julkaistiin JAMA Psychiatry -lehdessä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)