Koronapandemian aikainen säädösvalmistelu ansaitsee kovaakin kriitikkiä, kirjoittaa Helsingin yliopiston terveysoikeuden professori Lasse Lehtonen Uuden Suomen blogissaan. Lehtonen kertoo toimineensa viimeisen 20 vuoden aikana itse eduskunnassa eri valiokuntien asiantuntijana parikin kertaa kuukaudessa, eikä lakiesitysten valmistelu ole professorin mukaan viime vuosikymmenen aikana parantunut. Esityksistä on nykyään vaikea löytää johtoajatusta tai vaikutusarviointia, Lehtonen arvioi.
– Koronapandemian aikainen säädösvalmistelu ansaitsee kovaakin kritiikkiä. Se on ollut juristien termein kasuistista (eli yksittäistapauslähtöistä), Lehtonen kirjoittaa.
– Julkisen vallan toiminnan kokonaisuus on näin muodostunut tilkkutäkkimäiseksi hetteiköksi, jossa sekä rajoitusten kohteena olevan väestön että rajoituksia toimeenpanevien viranomaisten on ollut vaikea ymmärtää säätelyn kokonaisuutta, hän jatkaa.
Blogissaan Lehtonen luettelee neljä hänelle koronalainsäädännöstä mieleen jäänyttä ”lainvalmistelun kukkasta”. Ensimmäinen koski koronatestausta maan ulkorajoilla. Perustuslakivaliokunta totesi liikenne- ja viestintäministeriön valmisteleman esityksen ”sekavaksi ja vastuutuksiltaan epäselväksi”, Lehtonen kirjoittaa.
– Kun hallitus ei uutta esitystä antanut, on Suomen ulkorajojen terveysturvallisuus edelleen kunkin aluehallintoviraston alueensa rajanylityspaikkojen osalta tyypillisesti kolmeksi viikoksi kerrallaan tekemän päätöksen varassa, hän toteaa.
Lehtonen ruotii myös tartuntatautilakiin tuotua asiakastilojen henkilömäärää koskeva säätelyä sekä maahantulijoiden pakollisia terveystarkastuksia ja tartuntatautilain 16 §:ää. Oma lukunsa on professorin mukaan liikkumisrajoituksia koskeva hallituksen esitys. Yksityisiä kokoontumisia ei esityksessä kielletty.
– Niinpä virkistävää liikuntaa harrastavat olisivat voineet suunnata kaverin saunalle, viettää rattoisan illan yhdessä ja palata sitten kotiin. Ruuhkaisissa marketeissa olisi kyllä saanut käydä, muttei pienissä liikkeissä ostoksilla taikka Stockmannin eri kerroksissa.
Jatkossa huonosti valmisteltujen suomalaisten lakiesitysten sijasta voisimme kopioida toimivat pohjoismaiset säädökset omaan lainsäädäntöömme, Lehtonen päättää.
