Verkkouutiset

Henkilö saa koronarokotteen koronarokoteasemalla Helsingin Jätkäsaaressa 27. lokakuuta 2021. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

Terveysalan vaikuttajat vaativat kiirehtimään kolmansien koronarokotusten jakelua

Kun kolmesti rokotettujen määrä kasvaa, viruksen kyky levitä väestössä heikkenee, korostavat professorit Helsingin Sanomien mielipidekirjoituksessaan.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Ryhmä terveysalan professoreita ja vaikuttajia vaatii kolmansien koronarokotusannosten jakelun kiirehtimistä Suomessa.

– Virus ei juurikaan tartu kolmesti rokotettuihin, ja kun heidän määränsä kasvaa, viruksen kyky levitä väestösssä heikkenee. Tällä strategialla saatiin tartunnat Israelissa alkusyksyllä nopeasti kuriin, he kirjoittavat Helsingin Sanomissa julkaistussa mielipidekirjoituksessaan.

Kirjoittajat katsovat myös, että ”kahden annoksen hiipuva suoja tartuntoja vastaan on yksi syy tartuntojen kasvuun syksyn aikana Suomen pidemmästä annosvälistä huolimatta.”

– Tartuntojen pienempi määrä väestössä suojaa sekä rokottamattomia – kuten lapsia – että niitä yhdesti tai kahdesti rokotettuja, joiden kohdalla rokotteen suoja ei riitä estämään vakavaa sairastumista. Tämä todetaan sekä Euroopan tautiviraston että valtioneuvoston uuden rokotusstrategian suosituksissa.

Kirjoittajat katsovat, että ”tartuntojen lähes vapaan leviämisen strategiaa on Suomessa tänä syksynä kokeiltu varoituksista huolimatta, ja se on johtanut tai johtamassa ennätysmäiseen sairaalahoidon tarpeeseen, kiireettömän hoidon lykkäyksiin ja uusiin rajoituksiin.”

Kirjoittajat korostavat olevansa eri linjoilla ylilääkäri Hanna Nohynekin kanssa siitä, ettei kolmansien koronarokotusten kiirehtimisellä olisi tulenpalavaa kiirettä. Nohynek perusteli näkemystään viime viikolla Helsingin Sanomissa Suomen strategialla, jonka mukaan sen keskiössä on ollut vakavan taudin estäminen, ja tärkeintä olisi saada rokottamattomat aikuiset ottamaan rokote.

Mielipidekirjoituksen takana ovat professori, genomiikan infrastruktuurin johtaja Tuuli Lappalainen Kingliga Tekniska Högskilanista Tukholmasta, keuhkosairauksien professori Marjukka Myllärniemi (Hus ja Helsingin yliopisto), professori Lasse Lehtonen (Hus ja Helsingin yliopisto) sekä johtaja Mark Daly Suomen molekyylilääketieteen instituutista (FIMM), Helsingin yliopistosta.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)