Desinfiointiainetta suihkutetaan Hyderabadissa 19. huhtikuuta. LEHTIKUVA / AFP Noah Seelam

Terveydenhuolto romahdustilassa, virus leviää vauhdilla Intiassa

Uusi virusmuunnos on saapunut kevään aikana myös Eurooppaan.

Rajun epidemia-aallon varoitetaan ajaneen Intian terveydenhuoltojärjestelmän lähes romahduksen partaalle.

Maassa vahvistettiin tiistaina lähes 260 000 uutta koronavirustartuntaa eli enemmän kuin missään muualla maailmassa. Tautiin menehtyneitä oli vuorokaudessa ennätykselliset 1 761 henkilöä.

Huolta on aiheuttanut myös Intiassa levinnyt B.1.617-virusmuunnos, joka voi mahdollisesti levitä aiempaa vauhdikkaammin. Tutkijat selvittävät parhaillaan nykyisten rokotteiden tehoa muunnosta vastaan.

Muun muassa Britannian hallitusta on syytetty viivyttelystä matkailun lopettamisessa, sillä maassa on vahvistettu maaliskuun lopun jälkeen jo yli sata virusmuunnoksen aiheuttamaa tautitapausta. Noin 900 henkilöä on saapunut päivittäin Britanniaan reittilennoilla Intiasta.

Times of India -lehden mukaan lähes 30 miljoonan asukkaan Delhi on ilmoittanut viikon kestävästä sulkutilasta, sillä tehohoidon kapasiteetista on jäljellä alle sata paikkaa.

Maan länsiosassa sijaitsevassa Gujaratin osavaltiossa krematoriot ovat joutuneet toimimaan ympäri vuorokauden koronaviruksen aiheuttamien kuolemantapausten vuoksi.

Kommentit

Miksi kommentit eivät näy? »Kommentoinnin säännöt