Verkkouutiset

Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi. LEHTIKUVA/ANTTI AIMO-KOIVISTO

Terveiset hallitukselle: Aika painaa velkajarrua

Keskuskauppakamari vaatii hallitukselta työllisyyttä lisääviä päätöksiä budjettiriihestä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

– Nopeiden työvoiman saantia auttavien toimien lisäksi tarvitaan rakenteellisia uudistuksia. Institutionaalisille sijoittajille suunnattu lähdevero pitää haudata. Lähdevero heikentäisi sijoituksia suomalaisiin yrityksiin ja haittaisi pääomamarkkinoiden toimivuutta, sanoo Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi.

Keskuskauppakamarin mukaan hallituksen suunnittelema viiden prosentin lähdeverokustannus kohdistuisi erityisesti sellaisiin kotimaisiin sijoitusrahastoihin, jotka sijoittavat suomalaisiin pörssiosakkeisiin. Näiden rahastojen osuudenomistajat ovat tyypillisesti suomalaisia piensijoittajia. Verosopimusten vuoksi moni ulkomainen sijoitusrahasto sen sijaan välttyisi verolta.

– Hallitusohjelmaan on kirjattu tavoite kotimaisen omistamisen vahvistamisesta. Olisi hyvin ristiriitaista, jos kotimaiseen omistamiseen kohdistettaisiin lisäveroa. Kuten asiaa pohtinut työryhmä totesi, lähdeveroa ei pidä toteuttaa, toteaa Romakkaniemi.

Keskuskauppakamarin mukaan lähdeverosta aiheutuva muutos suosisi ulkomaisia sijoitusrahastoja. Se voisi vähentää rahastojen hallinnointitoimintaa Suomessa ja siitä Suomeen syntyviä verotuottoja sekä työpaikkoja. Lisäksi työeläkeyhtiöiden joutuminen lähdeverotuksen kohteeksi lisäisi eläkejärjestelmän verorasitusta ja aiheuttaisi paineita eläkemaksujen korotukseen.

Ratkaisuja osaajapulaan

Keskuskauppakamari vaatii budjettiriihestä työllisyyttä myös lisääviä päätöksiä vauhdittamaan alkanutta kasvua.

– Käynnistynyt kasvu ei saa jäädä pyrähdykseksi. Pula osaavasta työvoimasta on noussut vakavaksi kasvun esteeksi. Kauppakamareiden kyselyn mukaan lähes 75 prosenttia yrityksistä kärsii osaajapulasta. Nyt tarvitaan ripeitä toimia, vaatii Romakkaniemi.

Nopeita toimia osaavan työvoiman saatavuuden turvaamiseksi ovat muun muassa oppisopimuskoulutuksen lisääminen erityisesti nuorten keskuudessa, lyhyet työvoimakoulutukset, opintotuen tulorajojen nostaminen sekä liikkuvuusavustuksen laajentaminen.

Myös osaamisperusteisen maahanmuuton merkittävä lisääminen nykyisestä on käynnistettävä pikaisesti.

Hallituksen käynnistämää ulkomaalaislainsäädännön ja lupamenettelyiden kehittämishanketta on vietävä vauhdilla eteenpäin. Lisäksi nopeana toimena on lisättävä lupakäsittelyn resursseja, jotta ruuhkat saadaan purettua.

Hallituksen on painettava velkajarrua

Julkista taloutta on Keskuskauppakamarin mukaan vahvistettava myös rakenteellisilla työllisyystoimilla. Pelkät nopeat, pienimuotoiset päätökset eivät riitä kannattelemaan Suomea pitkällä aikavälillä.

– Julkisen talouden menot ovat tällä hallituskaudella paisuneet kuin pullataikina, vaikka koronan aiheuttamat kulut jätettäisiin huomioimatta. Velkaantuminen on kestämättömällä tasolla. Kehyksiin olisi pitänyt palata jo ensi vuonna. Tarvitaan menokuria, ei veronkorotuksia, sanoo Romakkaniemi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)