Verkkouutiset

Teknologia-alalla osaajapula on jo kasvun este

Teknologiateollisuuden hallituksen puheenjohtaja muistuttaa, että Suomen menestys perustuu osaamiseen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Enston hallituksen puheenjohtaja Marjo Miettinen jatkaa Teknologiateollisuus ry:n hallituksen puheenjohtajana vuonna 2020. Varapuheenjohtajiksi Teknologiateollisuuden syyskokouksessa tiistaina valittiin Metson toimitusjohtaja Pekka Vauramo ja Lojerin toimitusjohtaja Ville Laine.

Miettinen on puheenjohtajana korostanut, että Teknologiateollisuuden kaikkea tekemistä ja toimintaa ohjaa Suomen pitkäaikainen etu.

– Tavoitteenamme on Suomi, joka on maailman kärkeä kestävän teknologian kehittämisessä, ilmastonmuutoksen torjunnassa ja innovaatioissa. Menestyksemme perustuu osaamiseen, joten suomalaisen koulutuksen on annettava huipputason eväät uuden oppimiseen, Miettinen korostaa tiedotteessa.

Teknologia-alan yritysten osaajapula on tällä hetkellä jo kasvun este.

– Ennustimme vuonna 2018, että teknologiateollisuudessa on noin 53 000 uuden osaajan tarve vuosille 2018–2021. Tämä on toteutumassa jopa ennakoitua nopeammin. Korkeakoulutettujen osuus alan henkilöstöstä sekä korkeamman osaamisen tarve kasvavat jatkuvasti, Miettinen toteaa.

Teknologiateollisuus on Miettisen johdolla linjannut, että Suomessa tulee kasvattaa korkeakoulujen tekniikan alan tutkintotavoitteita, lisätä kansainvälisiä maisteriohjelmia ja muunto- ja täydennyskoulutuksia sekä tiivistää yritysten ja korkeakoulujen kumppanuuksia.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)