Teinipojat söivät ramadanin aikana, ISIS ristiinnaulitsi

ISIS-jihadistijärjestön kerrotaan surmanneen kaksi teini-ikäistä poikaa Syyriassa, koska he eivät noudattaneet paastoa ramadanin aikana.

Syrian Observatory for Human Rights (SOHR) -ihmisoikeusjärjestön mukaan alle 18-vuotiaat pojat surmattiin Syyrian Deir ez Zorin kaupungissa. Poikien kauoloihin oli ripustettu kyltit, joissa kerrottiin heidän rikoksestaan.

Pojat olivat uutislähteiden mukaan syöneet ramadanin paaston aikana ”ilman uskonnollista oikeutusta”. Ramadan on islamilaisen kalenterin yhdeksäs kuukausi, jonka aikana siihen fyysisesti kykenevät muslimit paastoavat päiväsaikaan.

Tapahtumasta on kiertänyt mediassa erilaisia kertomuksia. Brittiläisen Expressin ja silminnäkijään viittaavan ARA Newsin mukaan pojat hirtettiin. Guardian taas kertoo, että heidät oli ripustettu ranteistaan roikkumaan pylväisiin julkiselle paikalle.

Kaikkien versioiden mukaan pojat oli joka tapauksessa jätetty esiin varoitukseksi muille.

Suuria alueita Syyriassa ja Irakissa valloittaneen ISIS-järjestön tiedetään jakavan kovia rangaistuksia islamilaisten uskonnollisten määräysten rikkomisesta.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt