Verkkouutiset

”Teillä on maailman keskittynein kauppa” – IS: Norjalaisyhtiöltä kova lupaus

Odan toimitusjohtaja sanoo, että yhtiö aikoo panostaa ruoan nopeaan ketjuun: peruna ylös aamulla ja seuraavana päivänä kotona.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Norjan suuriimman ruokaverkkokaupan Odan toimitusjohtaja Karl Munthe-Kaas uskoo Suomen ruokakaupan tarvitsevan lisää tarjontaa.

– Teidän päivittäistavarakauppanne on Euroopan keskittynein. Olemme ensimmäinen merkittävä ruokakaupan markkinatulokas 20 vuoteen. Uskon, että suomalaiset arvostavat uutta vaihtoehtoa, Munthe-Kaas sanoo Taloussanomien haastattelussa.

Lidlin tulosta Suomeen on kulunut tuo 20 vuotta. Oda on tekemässä Suomeen alkuvaiheessa kymmenien miljoonien eurojen investoinnin, kun se rakennuttaa Vantaalle keräilykeskuksen.

Oda aloittaa toimintansa ennen uutta vuotta, mutta tarkkaa päivämäärää Munthe-Kaas ei lupaa.

– Tehtäköön selväksi, me aiomme investoida mittavasti Suomeen. Emme tule olemaan voitollisia vielä moneen vuoteen, toimitusjohtaja sanoo.

Munthe-Kaasin mukaan suorien hankintojen osuus kasvaa ajan myötä. Syynä on kustannustehokkuus ja tavaran tuoreus. Hän lupaa ruoan kiertonopeuden olevan kovaa.

– Norjassa hävikin osuus on painunut jo lähes nollaan, tavara liikkuu niin nopeasti. Kun uutta perunaa nostetaan tiistaina maasta, se on keskiviikkona pakattu valmiiksi ja illalla tilaajan kotona.

 

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)