Verkkouutiset

Valmiuslakia on Tehyn mukaan käytetty väärin

Puheenjohtaja Millariikka Rytkösen mukaan nykyinen koronatilanne ei ole yllätys.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkösen mukaan liitto ei vastusta kategorisesti valmiuslain käyttöönottoa. Hänen mukaansa valmiuslakia kuitenkin käytettiin väärin keväällä.

– Tehy vastustaa ainoastaan sitä, että valmiuslailla kajottaisiin uudelleen hoitohenkilöstön perusoikeuksiin. Siihen ei ole tarvetta eikä perusteita, hän toteaa blogissaan.

Hänen mukaansa valmiuslaissa säädetyille palvelussuhteen ehdoista poikkeamiselle, irtisanomisoikeuden rajoittamiselle ja työhön määräämiselle ei ole perusteita.

Rytkönen toteaa valmiuslain tarkoituksen olevan turvata sotatilaa vastaavassa pakottavassa tilanteessa yhteiskunnan toiminta. Hän myöntää tällaisen tilanteen olleen keväällä käsillä joillakin alueilla Suomessa, kun terveydenhuollossa ei ollut varauduttu koronapandemiaan ja oli tärkeää luoda toimintavalmiudet, kouluttaa henkilöstö ja varautua pahimpaan.

– Nyt meillä on valmiudet olemassa ja yhteiskunnalla on ollut puoli vuotta aikaa valmistautua pandemian seuraavaan aaltoon, jota on odotettu alkusyksystä lähtien. Mitenkään yllättävä tai ennalta-arvaamaton jouluksi kiihtyvä koronatilanne ei ole.

Millariikka Rytkösen mukaan valmiuslakia myös käytettiin keväällä väärin.

– Hoitohenkilöstön lomia peruttiin ja ylitöihin määrättiin, vaikka monellakaan alueella ei ollut yhtään koronapotilasta hoidossa eikä perusoikeuksien rajoittamiselle ollut koronasta johtuvaa syytä. Valmiuslakia käytettiin hyväksi ikään kuin varuiksi ja – mikä pahinta – paikkaamaan loma-ajan normaalia hoitajapulaa, hän listaa.

Nykyisessä kiihtyvässä koronatilanteessa tulisi Rytkösen mukaan toimia pakottamisen sijasta ”maksamalla rahaa ylimääräisestä työstä ja lakisääteisistä oikeuksista luopumisesta”.

– Neuvotellaan hoitohenkilöstöä edustavien liittojen kanssa poikkeusaikoja koskevista määräyksistä ja osoitetaan valtion varoista korvamerkitty osuus näiden kulujen kattamiseen. Ne ovat osa koronapandemian hoitamisesta aiheutuvia pakollisia kustannuksia, jotka muissakin sivistyneissä maissa on mukisematta maksettu.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)