Verkkouutiset

Tehohoitopaikat loppumassa Euroopassa

Koronaepidemian toinen aalto on lisännyt sairaalahoidon tarvetta nopeaan tahtiin.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Koronaviruksen toinen aalto on asettanut terveydenhuoltojärjestelmän kovan paineen alle eri puolilla Eurooppaa.

Ranskan terveysviranomaisten mukaan maan tehohoitopaikoista on jäljellä enää alle kymmenen prosenttia. Ranskassa vahvistettiin lauantaina ennätykselliset 86 852 uutta Covid-19-tapausta, minkä jälkeen määrä vaikuttaa kääntyneen laskuun.

Terveysministeri Olivier Veran arvioi rajoitustoimien hidastaneen epidemian etenemistä, vaikka mahdollinen käänne ei näy vielä sairaalahoitoa vaativien määrässä.

– Meillä on luotettavia tietoja viikon loppupuolella. Sairaala- ja tehohoidon tarpeen odotetaan kasvavan vielä lähipäivinä, sillä luvut heijastelevat viiveellä aiempaa tilannetta, Olivier Veran sanoi Ouest-France-lehden mukaan.

Useissa maissa tehohoidon kapasiteettia on vahvistettu hoitajien ja harjoittelijoiden kouluttamisella. Ranskassa tilanne on kevättä vaikeampi, sillä koronatapaukset eivät ole keskittyneet vain tietyille alueille.

Saksa on ottanut tähän mennessä vastaan koronapotilaita myös muista maista. Teho-osastoille siirrettyjen potilaiden määrä on yli kolminkertaistunut kahden viikon aikana.

Mahdollisesta käänteestä on kerrottu Belgiassa, jossa koronatapauksia on ollut väestöön suhteutettuna monia Euroopan maita enemmän. Maassa vahvistettiin 30. lokakuuta 23 921 Covid-19-infektiota, mutta sunnuntaina ja maanantaina enää alle 7 000 kappaletta.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)