Verkkouutiset

Koronapotilasta hoidetaan teho-osastolla Massachusettsissa 4. tammikuuta. / LEHTIKUVA / AFP Joseph Prezioso

Tehohoidossakin yli 23000 potilasta – uusi koronaennätys USA:ssa

Noin neljäsosa maan sairaaloista kärsii kriittisestä henkilöstöpulasta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Yhdysvaltain sairaaloissa on tällä hetkellä yhteensä 145 982 koronaviruspotilasta eli enemmän kuin kertaakaan pandemian aikana.

Aiempi huipputaso nähtiin viime vuoden tammikuun epidemiapiikin aikana, jolloin hoidossa oli 142 273 potilasta. Washington Post -lehden mukaan nyt hoidossa olevista henkilöistä 4 462 on lapsia.

Omikronmuunnoksen erittäin nopean leviämisen on varoitettu koettelevan järjestelmän kantokykyä, sillä yhä suurempi osa henkilökunnasta on sairaana tai karanteenissa. Noin neljäsosa eli 1 200 sairaalaa on tehnyt liittovaltiolle ilmoituksen ”kriittisestä henkilöstövajeesta”.

Tilanne on erityisen vaikea Vermontin ja Rhode Islandin osavaltioissa, joissa yli 60 prosenttia sairaaloista ennakoi alimiehityksen aiheuttavan kriisitilan ensi viikolla. Kuormituksen ennustetaan pahenevan lähiviikkojen aikana, sillä tuoreiden mallinnusten potilaita olisi 275 000–300 000 tammikuun loppupuolella.

Viisi osavaltiota on julistanut tilanteen johdosta hätätilan, jonka myötä sairaalat voivat rajoittaa tarvittaessa vähemmän kiireellistä hoitoa.

– Järjestelmämme ja henkilöstömme ovat äärimmäisen kovan paineen alla, enkä ole varma kuinka kauan vielä kestämme, Los Angelesissa sijaitsevan Ronald Reagan UCLA Medical Center -sairaalan tehohoitolääkäri Russell Buhr sanoo.

Rokotteet vähentävät merkittävästi vakavan taudinkuvan riskiä, vaikka läpäisyinfektioita on ollut omikronin myötä aiempaa enemmän. Tehohoidon tarve on pysynyt Yhdysvalloissa vuodentakaista matalammalla tasolla: teho-osastoilla oli maanantaina 23 524 koronapotilasta, kun vastaava lukema oli viime tammikuun 12. päivänä 29 591 potilasta.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)