Verkkouutiset

TE: Yle maksoi johdolleen bonuksia 1,6 miljoonaa euroa

Tulospalkkiot kasvoivat noin 20 prosentilla aiempaan vuoteen verrattuna.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Yleisradio maksoi johdolleen tulospalkkioita viime vuonna yhteensä yli 1,6 miljoonaa euroa, kertoo Talouselämä.

Tulospalkkioiden määrä on noin 20 prosenttia enemmän kuin vuonna 2019.

Tulospalkkiota maksetaan toimitusjohtajalle, muulle johtoryhmälle ja muille tuloskorttipalkkion piiriin kuuluville.

Ylen toimitusjohtaja Merja Ylä-Anttila sai yksinään tulospalkkiona 40 500 euroa. Hänen saamansa palkka ja palkkio koko vuodelta oli 361 500 euroa.

Ylä-Anttila ei saanut tulospalkkiota vuonna 2019, koska oli aloittanut työskentelyn Ylellä vasta syksyllä 2018.

Eniten tulospalkkioiden kokonaismäärää vuoden takaisesta kasvattivat muille kuin toimitusjohtajalle ja johtoryhmän jäsenille maksetut palkkiot.

Yleisradion HR-päällikkö Sami Toiviainen sanoo TE:lle, että tulospalkkiot kasvoivat sen takia, että vuonna 2020 tulospalkkiota saavia henkilöitä oli enemmän kuin vuonna 2019.

– Vuonna 2019 tuloskorttipalkkion sai yhteensä 401 henkilöä, keskimäärin suuruudeltaan 3366 euroa. Vuonna 2020 tuloskorttipalkkion sai 40 henkilöä enemmän eli 441 henkilöä, Toiviainen sanoo.

Toiviaisen mukaan 40 hengen lisäys koskee ”tavallisten esihenkilöiden joukkoa” ja se on merkittävin selitys kasvulle.

Tulospalkkioiden maksimimäärä on johtoryhmälle 15 prosenttia vuosipalkasta. Muilla tulospalkkioiden piirissä olevilla raja on 4-8 prosenttia vuosipalkasta. Keskimääräinen tulospalkkio oli viime vuonna 3 648 euroa.

Artikkelia korjattu 30.3.2021 kello 19.28: Tulospalkkioita saavia henkilöitä oli vuonna 2020 enemmän kuin vuonna 2019 eikä vähemmän, kuten artikkelissa virheellisesti luki.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)