Verkkouutiset

TE: ”Mitään ei ole opittu megauudistuksista”

Risto E. J. Penttilä sanoo Suomen tarvitsevan Hornetit, veroasteen laskun ja uuden roolin Euroopassa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

– 2000-luvulla Suomi on yrittänyt megauudistuksia, joilla on kaikilla ollut kaksi yhteistä piirrettä: yksi on se, että ne ovat olleet ’top down’ eli ylhäältä alaspäin ja toinen on se, että ne ovat kaikki epäonnistuneet. Tuntuu siltä, että mitään ei ole opittu.

Näin sanoo Talouselämän haastattelussa Risto E. J.Penttilä. Keskuskauppakamarin entinen toimitusjohtaja pyrkii Helsingistä kokoomuksen kansanedustajaksi. Penttilä oli 1995-99 nuorsuomalaisten kansanedustaja. Eurovaaleissa 2009 hän sai kokoomuksen listalla noin 51 000 ääntä.

Talousvaikuttaja ihmettelee suomalaista megauudistamista. Sitä on yritetty tehdä hänen mukaansa liian monta kertaa kertalaakilla.

– 2000-luvulla Suomi on yrittänyt megauudistuksia, joilla on kaikilla ollut kaksi yhteistä piirrettä: yksi on se, että ne ovat olleet ’top down’ eli ylhäältä alaspäin ja toinen on se, että ne ovat kaikki epäonnistuneet. Tuntuu siltä, että mitään ei ole opittu, Risto E.J. Penttilä toteaa TE:ssä.

– Näkemykseni yhteiskunnasta on seuraava: voit tehdä vapauttavia, sääntöjä purkavia uudistuksia nopeasti, kuten kauppojen aukioloajat, jolloin siirryt monimutkaisesta sääntelystä yksinkertaiseen mutta selkeään maailmaan. Silloin voit tehdä asioita nopeasti. Mutta jos haluat tehdä isoja hallinnollisia uudistuksia, niin niitä ei pidä yrittää tehdä yhdellä kerralla.

Hänen mukaansa kannattaa katsoa, mitä Ruotsi on tehnyt.

– Koko ajan lisää markkinoita, lisää digitalisaatioita, koko ajan sellaisia uudistuksia, jotka yhdessä katsottuna ovat monumentaalisen suuria. Mutta meillä ladataan kaikki siihen, että tehdään yksi mahtava uudistus, joka kerralla pelastaa maailman.

Risto E. J. Penttilä sanoo motivaatiotaan palata politiikkaan kansainväliseksi.

– Brexit-kaaos, sosialismin paluu ja populismin jatkuva voima. Maailma on menossa taas kerran uusiksi, ja tarvitaan Suomen uuden roolin määrittelijää Euroopassa ja maailmassa ja siihen tarvitaan uusia henkilöitä, hän linjaa.

– Agendani on hyvin yksinkertainen ja se on se, että Suomen pitää johtaa ja rakentaa uutta pohjoiseurooppalaista liittoumaa EU:n sisälle. Tämän pohjoiseurooppalaisen liittouman pitää ottaa Britannian paikka, jos ja kun Britannia nyt lähtee Euroopasta, nimenomaan markkinatalouden, vapaakaupan ja pragmaattisen integraation puolustajana. Jonkun pitää tämä paikka ottaa, muutoin tämä menee ihan tuuliajolle koko Eurooppa, Risto E. J. Penttilä sanoo TE:lle.

1990-luvulla Suomi teki Penttilän mielestä kaksi tärkeää uudistusta: Hornetien harkinta ja veroasteen laskeminen. Ne tarvittaisiin hänen mukaansa nytkin.

– Tarvitsemme hävittäjähankintaa eli huolenpitoa meidän turvallisuudesta ja sitten tarvitsemme kokonaisveroasteen laskua – ei missään nimessä sen kääntämistä ylöspäin – jotta voimme varmistaa sen, että meillä on kasvua tulevaisuudessakin.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)