Verkkouutiset

TE: Kaukomatkoja myydään koronatilanteesta huolimatta

Matkatoimistojen edustajat toivovat matkojen toteutuvan.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Suomalaiset matkatoimistot myyvät parhaillaan kaukomatkoja syksyksi talveksi, vaikka niiden toteutumisesta koronapandemian olosuhteissa ei ole takuuta, Talouselämä uutisoi.

Matkatoimisto TUI myy matkoja Meksikoon, Kanariansaarille, Kap Verdelle ja Thaimaahan. Meksikon matkoja olisi määrä toteuttaa jo lokakuun lopulla.

Verkkouutiset uutisoi eilen Meksikon synkästä koronatilanteesta. että Meksikossa on todettu Johns Hopkins -yliopiston mukaan maailman maista kolmanneksi eniten koronavirukseen liittyviä kuolemantapauksia (47 472) ja maassa on todettu yli 434 ooo tartuntaa. Matkustamista Suomesta Meksikoon ei tällä hetkellä suositella.

Myöskään Thaimaahan ei voi matkustaa turistina ehkä vielä puoleen vuoteen.

TUI Finlandin viestintäpäällikkö Laura Aaltonen toivoo matkojen olevan mahdollisia. Hänen mukaansa Suomen viranomaisten suositukset kuitenkin huomioidaan ja matkat perutaan niiden mukaan.

– Me toivomme, että matkat toteutuvat. Asiakkaillakin on hyvä turva: he saavat rahat takaisin, jos matka perutaan, tai he pystyvät muuttamaan matkan ajankohtaa tai kohdetta, jos lähtö alkaa itseä epäilyttää, Aaltonen sanoo.

Olympia Kaukomatkat myy kiertomatkoja loppusyksylle ja vuodenvaihteen tienoille esimerkiksi Keniaan, Madagaskarille, Mauritiukselle ja Myanmariin. Maihin matkustamista Suomesta ei suositella.

– Talven kiertomatkat ovat normaalisti myynnissä ja pyrimme toteuttamaan ne. Seuraamme toki sekä vastaanottavan maan että ulkoministeriön linjauksia ja reagoimme tarvittaessa, Olympian toimitusjohtaja Anne-Marjut Väänänen kertoo.

Vuodenvaihteeseen ajoittuvia matkoja myydään myös esimerkiksi Australiaan. Maan pääministeri on kuitenkin esittänyt, että turistina maahan pääsisi ehkä vasta puolivälissä vuotta 2021.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)