Verkkouutiset

TE: Finnairilla Euroopan isoimmat velat

Yhtiön nettovelkaisuus noussee tänä vuonna 200 prosenttiin.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Finnair on Euroopan lentoyhtiöistä velkaisin, kun velkaisuutta tarkastellaan suhteuttamalla nettovelat kuluvan vuoden ennustettuun käyttökatteeseen, Talouselämä kertoo.

Koronatilanteen vuoksi yhtiön käyttökate on lähes olematon.

Yhtiön nettovelkaantumisaste oli ­viime vuoden lopussa 153 prosenttia, mutta se noussee tänä vuonna 200 prosenttiin.

Lisäksi Finnair joutui uusimaan viime syksynä 200 miljoonan euron hybridilainansa. Uusinta tuli huonolla hetkellä, koska lainan korko oli noussut lainaehtojen mukaisesti 7,9 prosentista 12,8 prosenttiin.

Uuden hybridilainan korko on myös korkea: 10,25 prosenttia ensimmäiseltä kolmelta vuodelta, minkä jälkeen se nousee 15,25 prosenttiin.

Finnair on käyttänyt hybridilainoja yli vuosikymmenen. Niitä käyttävät paljon muutkin lentoyhtiöt, mutta poikkeuksellisen Finn­airin hybridilainoista tekee se, että Finnairilla on niitä hyvin paljon suhteessa omaan pääomaan.

Lentoyhtiö itse pitää hybridilainaa edullisena, koska se lasketaan omaan pääomaan ja se kaunistelee vakavaraisuutta mittaavia tunnuslukuja. Osakkeenomistajille se on kuitenkin korollista velkaa, joka pitää maksaa takaisin.

Sijoittajien kannalta yhtiöön liittyykin suuria riskejä.

– Vaikka Finnairin taustalla on ­Suomen valtio, uskon sijoittajien hinnoitelleen hybridilainaan yhtiön ja toimialan vaikeaan tilanteeseen liittyviä isoja riskejä, sijoitustutkimusyhtiö Inderesin Finnair-­analyytikko Antti Viljakainen sanoo TE:lle.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)