Verkkouutiset

Täyskäännös säässä: Luvassa pitkä helleputki

Rantakelit näyttävät pian tekevän paluun.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Heinäkuun viileät ja epävakaiset säät ovat vähitellen vaihtumassa kuivempaan ja lämpimämpään säätyyppiin. Jo tällä viikolla helleraja voi rikkoutua ympäri Suomea, ilmenee sääpalvelu Forecan ennusteesta.

Hellelukemiin päästänee  jo torstaina maan lounaisosissa. Koko maahan lämpö vyöryy todennäköisimmin lauantaina.

Viikonlopusta Suomessa alkaa pitkälle ensi viikkoon helleputki, jolloin lämpötilat pysyvät koko ajan 25-27 asteen haarukassa. Ennuste on näin ollen maltillisempi kesäkuussa koettuihin helteisiin verrattuna.

Forecan meteorologi Markus Mäntykannas kuvaa ennustetta ”uskomattomaksi”. Alun perin ennustettiin, ettei kesäkuussa koettuja helteitä ole enää koko kesänä luvassa.

– Euroopan keskuksen uusimmassa säämallissa hellettä riittää ainakin ensi viikon puoliväliin saakka jossain päin Suomea. Palella ei enää tarvitse missään päin maata, sillä päivän ylimmät lukemat kohoavat yli 20 asteen Hangosta Utsjoelle, Mäntykannas sanoo blogissaan.

Edellinen hellepäivä oli Suomessa 29. kesäkuuta. Tuolloin Oulussa mitattiin 26,2 astetta. Tämän jälkeen 20 asteen ylityksetkin ovat tehneet tiukkaa ja heinäkuun ensimmäinen puolisko onkin ollut laajalti tavanomaista viileämpi.

Myös trooppisistä öistä ja järvihelteistä voi ensi viikolla tulla todellisuutta. Trooppisen yön aikana lämpötila ei laske alle 20 asteen.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)