Verkkouutiset

Kaikkia tavaratonneja ei voi siirtää maanteiltä raiteille. / LEHTIKUVA / RONI REKOMAA

Tavaroista 90 prosenttia kulkee autoteillä – ”Raiteet eivät ratkaise”

Tuoreen selvityksen mukaan Nelostie pitäisi muuttaa nelikaistaiseksi.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Infrarakentamisen toimiala- ja työnantajaliitto INFRA ry:n mukaan liikenneverkon kehittäminen kaipaa nykyistä kauaskantoisempaa näkymää. WSP Finlandin Nelostie-selvityksessä nostetaan esiin strategisten yhteysvälien merkitys koko yhteiskunnalle.

– Ei ole esimerkiksi kovin muodikasta olla tieverkon puolestapuhuja juuri nyt, mutta silti 90 prosenttia meillä kuljetetuista tavaratonneista kulkee yhä maanteillä. Tästä määrästä kovin merkittävä osa ei ole raiteille siirrettävissä, vaikka kuinka haluaisimme, eivätkä raiteet ratkaise kaikkien suomalaisten työ- ja vapaa-ajanmatkoja, INFRA ry:n toimitusjohtaja Paavo Syrjö toteaa tiedotteessa.

– Ei tätä asiaa voi oikein maton allekaan lakaista; tiestö on kaikkien suomalaisten asia siinä missä raideverkkokin, Syrjö jatkaa.

Hänen mukaansa kolmen vaalikauden yli kurottava Liikenne 12 -suunnitelma on tarpeen, mutta sen sisältämä investointiohjelma on liian kunnianhimoton ja keskittyy vain operatiiviseen tasoon.

– Nyt tarvittaisiin jopa 30 vuoden päähän kantava visio, johon nostettaisiin Suomen kannalta strategiset pääväylätason yhteysvälit. Se ohjaisi sitten 12 vuoden suunnitelman laatijoita ja tehtäviä investointeja, Paavo Syrjö sanoo.

Hankeyhtiömallia olisi mahdollista pilotoida esimerkiksi valtatie 4:llä Jyväskylän ja Oulun välillä. Kyseessä on Syrjön mukaan kaupan tärkein runkoväylä, joka on samalla osa vientiteollisuuden tuotantolinjaa.

Haasteena on, että pääosin kaksikaistaisella tiellä ajaa runsaasti raskasta liikennettä ja henkilöliikennettä.

– Turvallinen, sujuva ja vähäpäästöinen tieliikenne edellyttäisi muun muassa nelikaistaiseksi rakentamista ja sitä, että osuudelle luodaan uusiutuvien käyttövoimien infrastruktuuri ja automaattisen liikenteen edellytykset, WSP Finlandin johtaja Jorma Mäntynen toteaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)