Kirjoittajan mielestä Ylen ohjelmien asettaminen maksukortin taakse sotkisi mediamarkkinat. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Arto Satonen: Tätä tarkoittaisi maksukortillinen Yle

Yleisradiolle olisi annettava oikeus myydä mainoksia.

Perussuomalaisten tuoreessa media- ja kulttuuripoliittisessa ohjelmassa esitetään, että Yle-verosta tulisi luopua ja siirtyä Ylen rahoittamiseen maksukortin kautta, ellei Ylen journalismin taso ja tuotannon laatu nouse. Samassa ohjelmassa tuodaan esille erittäin voimakas kritiikki Ylen uutisointia kohtaan liittyen erityisesti maahanmuutto- ja EU-kysymyksiin. Perussuomalaisten mukaan Ylen tehtävänä ”ei ole julistaa omaa totuuttaan, vaan esittää faktoja ja jättää lukijan tehtäväksi johtopäätösten tekeminen”.

Jokaisella poliittisella puolueella ja poliitikolla on varmasti oma kritiikkinsä esitettävänä siitä, miten jotakin asiaa on uutis- ja ajankohtaisjutussa käsitelty, niin minullakin. Kaikille käy niin, että joidenkin Ylen juttujen päällimmäinen näkökulma ei vastaa omaa näkemystä asiasta. On kuitenkin aivan eri asia kritisoida yksittäisen jutun tai asiakokonaisuuden näkökulmaa, kuin vaatia Ylen tv-toiminnan alasajoa.

Kunnallisalan kehittämissäätiön lokakuussa tekemän tutkimuksen mukaan 84 prosenttia suomalaisista piti Ylen tv-uutisia erittäin tai melko luotettavana uutiskanavana. Vastaava lukema MTV:llä oli 74 prosenttia, Helsingin Sanomilla 66 prosenttia, maakuntalehdillä 63 prosenttia, paikallislehdillä 56 prosenttia, iltapäivälehdillä 28 prosenttia ja sosiaalisella medialla 10 prosenttia. Perussuomalaiset siis haluaisi ajaa alas Suomen selvästi luotettavimman uutiskanavan. Kaiken lisäksi tämä tehtäisiin aikakaudella, jolloin valeuutisten kautta väärän tiedon levittäminen on merkittävä yhteiskunnallinen ongelma.

Mitä sitten maksukortin taakse laittaminen merkitsisi? Ensinnäkin se sotkisi täysin mediamarkkinat Suomessa. Maksukortin lisäksi Ylelle olisi annettava oikeus myydä mainoksia, koska yksikään kanava Suomessa ei pysty toimimaan pelkällä maksukortilla. Tämä vaikeuttaisi merkittävästi erityisesti MTV3:n, Nelosen ja muiden mainoksista elävien tv-kanavien toimintaedellytyksiä.

Toiseksi Yle joutuisi muuttamaan omaa toimintaansa aivan radikaalisti. Jos Ylelle jäisi kulttuurikanava, niin se lähettäisi pääosin juuri niitä amerikkalaisia viihdeohjelmia, joita perussuomalaiset ohjelmassaan kritisoivat. Tämä olisi väistämätöntä, koska niitä voi hankkia murto-osalla siitä, mitä kotimaisen draaman tuottaminen maksaa.

Mahdollisesti Ylelle jäisi myös oma urheilukanava, joka muistuttaisi nykyistä Ruutu-tv:tä. Sieltä voisi nähdä kotimaista urheilua, mutta rahat eivät riittäisi näyttämään kansainvälistä huippu-urheilua. Eivät edes silloin, kun suomalaiset huiput siellä kilpailevat. Moni haluaa nähdä Iivo Niskasen hiihtävän, mutta harvat ovat valmiita siitä maksamaan.

Mitä sitten tapahtuisi Ylen uutis- ja ajankohtaistoiminnalle? Selviytyisikö se maksukortin takana mainosten kera? Ehkä, mutta huomattavasti typistyneenä ja lähinnä kotimaiseen uutisointiin keskittyen. Sen katsojiksi jäisi eliitti ja uutisfriikit, jotka olisivat valmiita uutisista maksamaan. Suuri yleisö ei enää Ylen tv-uutisia näkisi ja jäisi siten siitä informaatiosta paitsi.

Ylen uutis- ja ajankohtaisohjelmien ajaminen marginaaliin lienee perussuomalaisten ehdotuksen päätarkoitus. Kun Ylen uutistoiminta tavoittaisi vain eliitin ja uutisfriikit, niin sosiaaliselle medialle avautuisi isompi markkina-alue ja juuri sosiaalisen median kautta äänestäjien tavoittaminen on perussuomalaisten vahvuusaluetta.

Yle on kansallinen instituutio, joka ei ole halpa mediakanava. Laatu maksaa. Nykyisellään Yle kykenee ainoana Suomessa tarjoamaan kokonaisvaltaisen laadukkaan ohjelmiston, jossa on tarjolla paljon suomalaisen tuotantoon perustuvaa draamaa ja muuta kulttuuriohjelmaa, laadukkaita lasten- ja nuorten ohjelmia, huippu-urheilua, korkeatasoista uutis- ja ajankohtaistoimintaa, kielellisiä ja muita vähemmistöjä palvelevaa ohjelmaa ja suuri osa on Yle Areenan kautta kansalaisten käytettävissä myös netissä.

Yle tavoittaa kolme neljästä suomalaisesta joka päivä ja reilusti yli 90 prosenttia suomalaisista käyttää Yleä vähintään viikottain. Olisi järjetöntä ajaa tällainen organisaatio alas aikana, jolloin korostuu tarve faktoihin perustuvaan uutisointiin ja tarve puolustaa kotimaista kulttuuria.

 

Arto Satonen

Arto Satonen

Arto Satonen on kansanedustaja ja suuren valiokunnan jäsen.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt