X
SULJE MAINOS
Omakotitaloja Helsingissä. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

Tätä ei asuntomarkkinoilla ole huomattu – Ekonomisti: Mielenkiintoisia aikoja

EK:n Sami Pakarinen ennustaa muutoksia asuntomarkkinoille.

Kun puhutaan hyvinvointivaltion tulevaisuudesta, keskustelua käydään yleensä hoivatyön lisääntymisestä, sanoo Elinkeinoelämän keskusliiton ekonomisti Sami Pakarinen. Hän muistuttaa, että kannattaa katsoa myös, mitä tapahtuu asuntomarkkinoilla.

– Hyvinvointiyhteiskunnan rahoituspohjan kestämättömyydestä käytävä keskustelu nivoutuu usein vanhushoivan ympärille. Sitä ennen tulemme kuitenkin näkemään muutoksia muilla rintamilla. Asuntomarkkinoita on hyvä seurata, sillä ikääntymisen vaikutukset alkavat näkyä siellä juuri nyt, Pakarinen kirjoittaa Twitterissä.

– Juuri paraikaa elämme hyvin mielenkiintoisia aikoja, hän sanoo.

Yli 65-vuotiaista pariskunnista selvästi suurin osa asuu omakotitalossa. Yksinäiset yli 65-vuotiaat taas asuvat useammin kerrostalossa, tosin jako miesten ja naisten välillä on suuri: yksinäisistä naisista suurin osa asuu kerrostalossa, mutta miehistä noin puolet asuu omakotitalossa ja puolet kerrostaloissa.

– 75 vuotta täyttäneiden miesten määrä on kasvaa nyt vauhdilla, kun suuret ikäluokat ylittävät tuon rajapyykin. Samaan aikaan tiedämme, että vanhenemisen myötä fyysinen toimintakyky heikkenee ja omakotitalon ylläpito vaikeutuu, Pakarinen sanoo.

Hän ennustaa, että nuorten ikäluokkien kysyntä ei ehkä kohdistu vapautuviin asuntoihin.

– Jos omakotitalojen tarjonta kasvaa ikääntymisen myötä ja kysyntä ei vastaavasti enää kasva nuorempien ikäluokkien pienentyessä, asuntojen hinnat joustavat. Alueellisuutta ei pidä tässä unohtaa. Suurilla kaupunkiseuduilla kauppa käy paremmin väestöpohjasta johtuen.

Pakarinen pohtii myös, muuttavatko tulevat eläkeläispolvet aiempaa useammin kasvukeskuksiin.

– Jos muuttoalttius lisääntyy ja kohdistuu suuriin kasvukeskuksiin, kuinka muuttaminen onnistuu käytännössä? Saako oman kodin myytyä ja millaisen saa vastaavasti hankittua tai vuokrattua uudesta sijainnista?

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt