Verkkouutiset

Tästä syystä Saksassa vähän koronauhreja

Saksassa tehdään tällä hetkellä yli puoli miljoonaa koronatestiä joka viikko.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Muihin maihin verrattuna Saksan kuolleisuusaste on suhteellisen alhainen koronatapausten määrään nähden.

– Meillä on niin vähän kuolemantapauksia, koska teemme todella paljon laboratoriodiagnostiikkaa, sanoo Berliinin yliopistosairaala Charitén virologi Christian Drosten.

Saksassa tehdään tällä hetkellä yli puoli miljoonaa koronatestiä joka viikko. Charitén toimitusjohtaja Heyo Kroemerin mukaan Saksa aloitti testauksen aikaisemmin kuin muut pandemiasta kärsivät maat, kertoo Der Spiegel.

Sen seurauksena on löydetty monia lieviä tapauksia hyvin varhaisessa vaiheessa

Robert Koch Institute tutkimuslaitoksen (RKI) johtaja Lothar Wieler selitti keskiviikkona koronauhrien pientä määrää sillä, että Saksa on tällä hetkellä vasta epidemian alkuvaiheessa. Verkkouutiset kertoo asiasta tässä.

– Toistaiseksi ei tiedetä, miten epidemia kehittyy. Me olemme vasta alkaneet taistella koronaa vastaan, Wieler sanoi.

Kovin moni vanhus ei myöskään ole toistaiseksi sairastunut Saksassa, vaikka he kuuluvatkin riskiryhmään.

– Yksi asia on varma: Kuolemantapauksia ei ole raportoitu alakanttiin, Wieler totesi.

Torstaina järjestetyssä tiedotustilaisuudessa lääkärit esittelivät uuden tutkimusverkoston yhdessä liittovaltion tiedeministeri Anja Karliczekin (CDU) kanssa.

Ministerin mukaan tämän ”kansallisen työryhmän” tehtävänä on kehittää tehokkaita ideoita ja reseptejä potilaiden suojelemiseksi mahdollisimman hyvin.

Kyseessä on fuusio, joka koostuu tiedeministeriöstä, tiedeverkostoista ja yliopistollisista sairaaloista.

Saksassa vahvistetut 5[nbsp]448 uutta koronavirustartuntaa ovat herättäneet huolia epidemian yltymisestä.

Neljän päivän vertailussa on nähty jopa merkkejä eksponentiaalisesta kasvusta, vaikka tiukemmat rajoitustoimenpiteet ovat olleet voimassa jo kymmenen päivää.

Maan terveysviranomaisten mukaan sairastuneita on nyt yhteensä 41[nbsp]768 ja kuolleita 229 henkeä. Maailmanlaajuisesti koronavirustartuntoja on yli 466[nbsp]000.

Robert Koch -instituutin seurannan mukaan tartuntojen suhteellinen kasvu on jo hidastunut. Covid-19-tapausten kokonaismäärä kasvoi maanantaina 22 prosentilla, tiistaina 21 prosentilla, keskiviikkona 15 prosentilla ja torstaina 16 prosentilla.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)