Verkkouutiset

Tasavallan presidentti: Suomi nousi yhdessä toimimalla

Presidentti korostaa keskustelun ja ymmärtämisen merkitystä niin kansallisella kuin kansainvälisellä tasolla.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Tasavallan presidentti Sauli Niinistöä ja rouva Jenni Haukiota haastateltiin perinteisesti Ylellä juuri ennen itsenäisyyspäivän Linnan juhlavastaanoton alkua.

Presidentti Sauli Niinistö korosti keskustelun merkitystä. Esimerkiksi Suomen isännöimä Yhdysvaltain Donald Trumpin ja Venäjän Vladimir Putinin presidenttitapaaminen oli hänen mukaansa tärkeä siksi, että se tarjosi mahdollisuuden vuoropuhelulle.

– On tärkeää, että puhutaan ja ainakin yritetään ymmärtää toisia. Tämä koskee eritoten suurvaltoja. Se mitä me teimme antoi mahdollisuuden keskusteluun. Se oli tärkein anti, joka ei koskettanut vain meitä.

Presidentiltä kysyttiin, mitä tänään Suomessa olisi tärkeää muistaa sovinnosta.

– Oikeastaan vähän samoja asioita, jotka silloin (1918) ratkaisivat Suomen hyvän tulevaisuuden. Siinä minä nostan kyllä demokratian, sellaisen tavan toimia yhdessä, että jokainen tuntee olevansa osallinen. Sillä me nousimme tuolloin sata vuotta sitten. Tänään me tarvitsisimme samaa, tasavallan presidentti Sauli Niinistö sanoi.

– Vuosi sitten uudenvuodenpuheessa totesin, että meille on nyt alkanut pesiytyä sellaista halua ymmärtää väärin mieluummin kuin ymmärtää toista. Ja jos se vain kehittyy ja kehittyy, niin kyllä siitä aikamoinen rähinä saadaan aikaiseksi. Pitäisi vähän hillitä, hän toivoi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)