Verkkouutiset

Matkustajia Lontoon metrossa. / LEHTIKUVA / AFP Tolga Akmen

Tartunnat kohoavat Britanniassa, huoli uudesta viruskannasta

Rokotussuojan hiipuminen ja muuttunut deltavariantti uhkaavat ruuhkauttaa maan sairaalat.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Koronavirustapausten määrä on ollut lokakuun aikana nopeassa kasvussa Britanniassa. Uusia tartuntoja on vahvistettu yli 50 000 kappaletta vuorokaudessa eli lähes kaksinkertainen määrä syyskuun puoliväliin verrattuna.

Yhä voimistuvan talviepidemian on varoitettu ruuhkauttavan terveydenhuoltopalvelu NHS:n sairaalat, jos tilannetta ei saada lähiaikoina hallintaan muun muassa tehosteannosten avulla.

Asiantuntijoiden mukaan käänteen taustalla on todennäköisesti monta tekijää, kuten vähentynyt kasvomaskien käyttö ja sosiaalisten kontaktien lisääntyminen.

On myös mahdollista, että koronarokotusten teho on alkanut hiipua. Britannia sai rokotushankkeensa liikkeelle alkukeväästä muuta Eurooppaa nopeammin, eli suurella osalla väestöstä edellisestä annoksesta on kulunut jo noin puoli vuotta tai pidempään.

Maassa käytettiin pääasiassa AstraZenecan koronavirusrokotetta, jonka teho deltamuunnosta vastaan voi olla heikompi. Tutkimusten perusteella suoja vakavaa tautikuvaa vastaan pysyy silti vahvana ainakin puoli vuotta.

Epidemiologi Eric Feigl-Ding pitää tartuntamäärien nousua huolestuttavana merkkinä.

– Jotain todella pahaa on tapahtumassa Britanniassa ja erityisesti Walesin alueella, jossa koronan aiheuttamat potilasmäärät ovat uudessa nousussa, Feigl-Ding toteaa Twitterissä.

– Ensimmäistä kertaa massarokotusten jälkeen myös kuolemantapaukset ovat nousussa. Kyseessä on mahdollisesti uusi deltamuunnoksen alavariantti.

Hän viittaa tietoihin, joiden mukaan ”delta plus”-nimellä kulkeva AY.4.2.-alatyyppi olisi yleistymässä. Se on aiheuttanut noihn kymmenen prosenttia viimeaikaisista infektioista.

Uusi epidemia-aalto on toistaiseksi keskittynyt Britannian ohella Itä-Eurooppaan ja Venäjälle, jossa rokotuskattavuus on jäänyt riittämättömälle tasolle.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)