Verkkouutiset

Tarja Filatov: Kokoomuksen avaus yllätti

Entinen työministeri lieventäisi ansiosidonnaisen työssäoloehtoa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokoomus esitti heinäkuun alussa ansiosidonnaisen työttömyysturvan laajentamista kaikille. Nykyisin ansiosidonnaista työttömyysturvaa voivat saada vain työttömyyskassojen jäsenet.

– Tähän asti kokoomuksen avauksien painopisteenä on ollut ansiosidonnaisen turvan leikkaaminen, ei laajentaminen. Olin yllättynyt kokoomuksen uudesta avauksesta. Positiivisesti voi ajatella, että he ovat vihdoin huomanneet, että työmarkkinatuen alhainen taso johtaa köyhyyteen ja toimeentulotukiriippuvuuteen, kirjoittaa SDP:n kansanedustaja Tarja Filatov Hämeen Sanomissa.

Entinen työministeri ei ota tätä enempää kantaa kokoomuksen esitykseen. Filatov kuitenkin lieventäisi ansiosidonnaisen työssäoloehtoa.

– Jos halutaan oikeasti laajentaa ansiosidonnaista saavien joukkoa ja auttaa nuoria, pitää lieventää ansioturvan edellytyksenä olevaa työssäoloehtoa. Nykyisin pitää olla 26 viikkoa töissä ennen kuin voi saada ansiosidonnaista turvaa. Moni tekisi, jos töihin pääsisi, hän kirjoittaa.

Filatov hämmästelee myös sitä, että monet jättäytyvät työttömyyskassojen ulkopuolelle.

– Osa ihmisistä on niin itsevarmoja, että he eivät usko työttömyyden osuvan omalle kohdalle. Osa taas on alivakuutettu ja kokee turvan tarvetta, mutta ei siitä huolimatta vakuuta itseään. Molemmissa joukoissa joukossa on paljon nuoria ja yrittäjiä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)