Verkkouutiset

Tapahtumajärjestäjien koronatuska ei hellitä

BLOGI

Ihmetys ja katkeruuskin hallitusta kohtaan on tapahtuma-alalla suurta, kirjoittaja arvioi.
Sinuhe Wallinheimo
Sinuhe Wallinheimo
Sinuhe Wallinheimo on kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kuluneen koronakevään aikana olen saanut valtavasti yhteydenottoja eri taustoista tulevilta tapahtuma-alan toimijoilta. Mukana on ollut niin festareita, keikkamyyjiä, artisteja, teattereita kuin urheiluseurojakin.

Viesti meille päättäjille on kuitenkin ollut se sama ja tuttu. Halu järjestää koronaturvallisia tapahtumia olisi suurta. Esteenä kuitenkin on niitä koskevien ohjeiden sekavuus tai pahimmillaan niiden puuttuminen kokonaan.

Hyvä esimerkki tästä ovat olleet kesäpalloilulajien kotimaiset huippusarjat – Kansallisesta- ja Veikkausliigasta Naisten ja Miesten Superpesikseen – jotka ovat joutuneet valmistautumaan kauteen ilman tarkempaa tietoa siitä, milloin ja millä ehdoilla he voivat ottaa katsomoihin maksavia katsojia.

Pahinta kuitenkin heidän kannaltansa on ollut se, että tällaista suunnittelua ei ole viranomaisten puolelta tehty, vaikka sitä on hallitukselta ja asiasta vastaavalta ministeriltä pyydetty. Toisaalta näille seuroille ei ole myöskään kerrottu sitä, että aikooko valtiovalta tulla millään tavalla vastaan uusia sarjakausia omalla tappiolla pyörittäviä seuroja vastaan.

Monet seurat onkin ajettu näinä viikkoina vaikean tilanteen eteen.

Tapahtuma-alan ja erityisesti perinteisten kesäpalloilulajiseurojen ahdinko sopiikin poikkeuksellisen huonosti siihen kuvaan, jota Marinin hallitus on viime viikkoina maalannut Suomen korona-exit -suunnitelmasta. Se mitä tässä strategiassa luvataan ei tapahdu käytännössä. Tämä siitäkin huolimatta, että aikaa seikkaperäisemmän avaamissuunnitelman laatimiseen olisi ollut jo viime syksystä asti.

Paljon mainostettu hallituksen tapahtumatakuukin valmistuminen on ollut hidasta ja hiipuu edelleen. Vapun alla lainsäädännön arviointineuvosto löysi siitä monia vakavia puutteita. Hallituksen sanat ja teot eivät näissäkään koronatoimissa kohtaa.

Siksi ihmetys ja katkeruuskin hallitusta kohtaan on tapahtuma-alalla suurta. Lisää perusteita sille ovat lisänneet uutiset siitä, että perustasolla oleviin jalkapallo-otteluihin ei voida ottaa yleisöä koronan leviämisen takia, mutta leviämisvaiheessa olevan alueen kasinoon voidaan ottaa yli 300 maksavaa illastajaa.

Ohjeiden epäloogisuus ja  on näissä tapauksissa räikeä ja hallitus piiloutuu asiassa eri aloja koskevan erilaisen sääntelyn taakse. Ehkä kuvaavin kommentti asiasta tuli Twitterissä HJK:n toimitusjohtajalta eilen: ”Kovat ovat ajat. Turussa saa 8000 henkilöä vetävälle ulkoilmastadikalle ottaa maksimissaan 6 henkilöä. Niin erikoinen setti, että pitäisikö esitellä katsojat pelaajille ottelun alussa, eikä päin vastoin kuten normaalisti”.

Tosin samanlaista jahkaamista hallitukselta on nähty rajojen terveysturvallisuuden takaamisessa. Muissa, yhtä lailla korkeaa yksityisyyden suojaa kunnioittavissa EU-maissa pakollisten koronatestien vaatiminen rajalla yhdistettynä karanteeniin ei tunnu onnistuvan Suomelta. Ei, vaikka perustuslakivaliokunta ei näe tällaisen lainsäädännön edessä mitään esteitä.

Tilanne onkin huolestuttava ja ratkaistava nopeasti. Jos ja kun matkustamista Suomeen ja Suomesta lähiviikkoina aloitetaan asteittaan avaamaan, vaarana on se, että tämän vatuloinnin seurauksena koko maan tautitilanteessa otetaan turhaan takapakkia.

Oma toiveeni hallituksen suuntaan olisikin se, että se tiiviissä yhteistyössä ratkaisuja edellä esitettyihin huolenaiheisiin. Viime kesä esimerkiksi jalkapallon ja pesäpallon osalta osoitti sen, että näiden lajien huippuseurat kyllä osaavat järjestää koronaturvallisia tapahtumia, jos heihin vain hallituksen ja viranomaisten suunnalta luotetaan. Se olisi myös palvelus niitä suomalaisia kohtaan, joilla on jo rokote otettuna, mutta mielekästä arjen tekemistä puuttuu.

Elättelen myös toivetta siitä, että hallitus ottaisi vakavasti tapahtuma-alan mutta myös muun muassa elinkeinoelämän toiveen koronatiedon hyödyntämisestä yhteiskunnan nopeammassa avaamisessa. Tanskassa se on jo käytössä. Lisäksi Ruotsi ja Viro suunnittelevat samaa.

Mutta mitä tekee Sanna Marinin hallitus? Esteitä koronatodistuksen käyttöönotolle ei ole, kyse on hallituksen poliittisesta tahdosta. Toivon mukaan sitä löytyy helpottamaan koko Suomen toipumista yhteisestä koronapainajaisesta.

 

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)