Verkkouutiset

Tanska nosti aivan yllättävän uhan ykkösriskikseen

Suurvaltojen kiinnostus arktista aluetta kohtaan on korostanut Grönlannin merkitystä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Grönlannin asema turvallisuusriskinä on Tanskan sotilastiedustelun mukaan korostunut. Asiasta uutisoi BBC.

Sotilastiedustelun päällikkö Lars Findsen kertoo suurvaltojen lisääntyneen kiinnostuksen arktista aluetta kohtaan nostaneen Grönlannin ensi kertaa Tanskan turvallisuuspoliittisen agendan kärkeen. Grönlanti ohitti esimerkiksi terrorismin ja kyberrikollisuuden.

– Olemme päättäneet aloittaa tämänvuotuisen tiedusteluselontekomme arktista käsittelevällä luvulla, sillä suurvaltojen lisääntyvä kiinnostus aluetta kohtaan vaikuttaa myös Tanskan kuningaskuntaan, Findsen kommentoi.

– Huolimatta arktisen alueen maiden pyrkimyksestä pitää alue turvallisuuspoliittisten konfliktien ulkopuolella, on sotilaallinen kiinnostus aluetta kohtaan kasvussa. Näemme Venäjän, Yhdysvaltain ja Kiinan välisen valtapelin muovautuvan, ja se kiristää alueen tilannetta.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump tarjoutui loppukesästä ostamaan Grönlannin. Tanska tuomitsi ehdotuksen ”absurdina”.

Yhdysvaltojen ilmavoimilla on tukikohta Grönlannin Thulessa. Myös Kiina ja Venäjä ovat osoittaneet kiinnostusta alueen merireittejä ja mineraalivarantoja kohtaan.

 

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)