Verkkouutiset

Tämän vuoksi ilmanvaihtoa ei pidä tukkia pakkasella

Ilma etsii uuden ja yleensä epäterveen reitin sisätiloihin, jos raitisilmaventtiilit suljetaan.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Asiantuntija varoittaa sulkemasta ilmanvaihtoventtiilejä kovallakaan pakkasella.

Ilmanvaihtoalan yritys Cervin toimitusjohtaja Petri Valve sanoo, että sulkemisen myötä ilma etsii korvaavan ja yleensä epäterveen reitin sisälle.

– Se voi aiheuttaa sisälle entistä kylmemmän ilman puhalluksen ja vedon tunteen, Valve toteaa tiedotteessa.

Hänen mukaansa ilman täytyy antaa vaihtua sitä varten suunniteltuja kanavia pitkin.

– Tällöin ilmanvaihto tapahtuu hallitusti ja tahattomilta ilmavuodoilta vältytään. Pikainen tuuletus on paras keino parantaa sisäilmaa talvella, Petri Valve sanoo.

Pakkaset lisäävät ilmanvaihtojärjestelmien kuormitusta, sillä lämpötilan vaihdellessa järjestelmät eivät ehdi mukautua uuteen tilanteeseen. Perustasolla käyminen voi johtaa väliaikaisesti riittämättömään ilmanvaihtoon ja sisäilman laadun heikkenemiseen.

Tuoreen tutkimuksen mukaan 19 prosenttia suomalaisista kertoo oireilleensa huonon sisäilman vuoksi. Kerrostaloissa asuvista 23 prosenttia kertoi oireista.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)