Keskustan ytimessä kuhisee, poliittista tilannetta avataan ”ydinryhmän” toimesta, uutisoi kiinnostavasti Iltalehti sunnuntaina. Sen jälkeen laineet ovat jatkaneet liikettään. Purkauksia on tullut vihreitä vastaan ja vihreiltä keskustalle. Sekä PS-syytöksiä, mutta vähemmän toki keskustalaista politiikan linjausta.
Pari havaintoa ensin ydinryhmästä. Jos tuota Iltalehden mainitsemaa isoa joukkoa, jossa osa on Katri Kulmunin tukijoita ja hän itse mukana, kutsutaan puolueen ydinryhmäksi, niin politiikkaan on tuotu jokin uusi oppi. Annika Saarikolla on aivan varmasti jokin toinen luotettujen joukko.
Kaikki muistamme, miten syrjäytetty Katri Kulmuni loukkaantui syvästi, kun Annika Saarikko hänet haastoi ja voitti. Kulmunin katse oli tuolloin murhaava, eikä hän ole sittemmin sanojaan säästellyt penätessään hallitukselta työllisyyttä edistäviä tekoja. Kuuluipa muuten tuohon keskustan ”ydinryhmään” myös tunnettu, jos hieman ironiaa sallinette, keskustan liberaali Kari Hokkanen sekä häntä hieman nuorempi Mauri Pekkarinen. Kumpainenkaan eivät ole Saarikon luotettuja.
Tuo keskustan ”ydinryhmä” lienee vain jonkinlainen yleinen keskustelukerho, jolla Saarikko haluaa viestiä halustaan kuunnella myös keskustan perinteisiä voimia. Kuuntelu on tarpeen, sillä PS tosiaan iskee itseään maakuntiin ja kokoomus kärkkyy maakuntakeskuksia oppositiosta käsin.
Keskustan johto aliarvioi aikanaan voimakkaasti sitä, millaisen hinnan puolue kaupunkiorientoinueesta vasemmistoliberaalista hallituksesta maksaa. Omille kerrottiin, että meno PS:n rinnalla olisi kylmää ja siksi hallitukseen kannattaa mennä vaikuttamaan. Ei toki kokoomuksellakaan ole kovin helppoa oppositiossa ollut, mutta syy löytyy ennemminkin koronasta kuin muista puolueista.
Puheenjohtaja Saarikon puolustukseksi on sanottava, että toki hän keskustan puheenjohtajana tuo vakautta esiintymisiin, joista Kulmuni omienkin sanojensan mukaan kärsi. Mutta ei pelkkä artikulointi vielä nosta puoluetta, jonka kannattajat, ja yhä enemmän entiset kannattajat, ovat ajautuneet etäälle puoluejohdosta. On jäänyt ministerinpaikat mutta puolueen tarina on kadonnut. Tilanne heijastuu vuotoina, kovina otsikoina muita puolueita kohtaan ja spekulaationa puolueen lähdöstä hallituksesta kuntavaalien jälkeen. Puheenjohtaja Saarikkoa helpottaa se, etteivät odotukset sittenkään ole kovin massiiviset.
Kokoomuksella on omat haasteensa hakiessaan suurinta yhteistä nimittäjää. Osa porukasta kisaa kokoomuksessakin mieluusti omien kanssa kuin toisia puolueita vastaan. Silti esimerkiksi Helsingin pormestariasetelmakaan ei ole sille ylipääsemätön. Jo pormestarin valintaprosessi herätti huomiota ja valikoitumassa lienee ehdokas, joka taistelee vihreiden kanssa tasapäin ykköspaikasta. Myös soten ja maakunveron vastustaminen tuo kokoomukselle mahdollisuuden kampanjoida kuntavaaleissa suurten ja keskisuurten kaupunkien äänellä.
Yhtä kaikki, keskustan jyrkkä alamäki ja PS:n tunkeutuminen sen tilalle muuttaa poliittista pelitilannetta. Osa on huolissaan siitä, miten maltillisten porvarivoimien käy ja miten nämä voimat voivat jatkossa saada aikaan esimerkiksi enemmistöhallituksen. Voivat toki, rima on vain asetettu aiempaa korkeammalle. Pitää pystyä parempaan.
