Verkkouutiset

Tämä on Trump-ilmiön kansainvälisen tason ilmentymä

Tutkijan mukaan USA:n näkemys sen kansainvälisestä roolista voi vaihdella rajusti riippuen hallinnosta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Tutkija Ville Sinkkonen pohtii Ulkopoliittisen instituutin US Elections Untangled –podcastissa Yhdysvaltain globaalin johtajuuden tulevaisuutta.

Yhdysvaltain presidentinvaali on ensi viikon tiistaina. Mielipidekyselyt näyttävät jatkuvasti selviä kannatusjohtoja demokraattien Joe Bidenille, joka olisi voittamassa republikaanien Donald Trumpin.

Jos Biden voittaa vaalit ja Donald Trump astuu syrjään yhden kauden jälkeen, millaisen ulkopoliittisen perinnön Trump jättää?

– Trumpilaisesta käsityksestä USA:n globaalista johtajuudesta on tullut valtavirtaa. Se on luonut tilanteen, jossa USA:n oma näkemys sen kansainvälisestä roolista voi vaihdella rajustikin riippuen vallassa olevasta hallinnosta, Sinkkonen sanoo.

Sinkkosen mukaan tämä on Trump-ilmiön kansainvälisen tason ilmentymä.

Posti- ja ennakkoäänestyksistä kertyneet tiedot kertovat mielipidekyselyitä tasaisemmasta tilanteesta Bidenin ja Trumpin välillä. Verkkouutiset kertoo asiasta tässä.

USA:ssa eräissä osavaltioissa äänestäjäksi rekisteröidyttäessä ilmoitetaan myös puoluekanta. Tämä mahdollistaa eräissä vaa’ankieliosavaltioissakin sen seuraamisen ja ennakoimisen, millaisia eroja kannattajien äänestysaktiivisuudessa on.

Kiina nähdään haastajana

Trumpin ja Bidenin erilaiset maailmankuvat vaikuttavat siihen, miten tulevien vuosien keskeisiä ulkopolitiikan haasteita käsitellään, todetaan Ulkopoliittisen instituutin FIIA Commentissa.

– Vaikka ehdokkaiden maailmankuvat eroavat toisistaan, Yhdysvalloilla on tunnistettavia intressejä ja strategisia tavoitteita, jotka säilyvät hallinnosta riippumatta. Yhdysvaltojen ja Kiinan välinen suhde on jo muodostunut tällaiseksi kiintopisteeksi.

Riippumatta siitä kuka valkoiseen taloon valitaan, seuraava hallinto näkee FIIA Commentin mukaan Kiinan todellisena haastajana kaupan ja kasvavan sotilasvoiman saralla.

– Trump on tehnyt virkakautensa aikana suoranaisen taiteenlajin Yhdysvaltojen ”vapaamatkustavien” liittolaisten läksyttämisestä ja monenvälisten instituutioiden, kuten Euroopan unionin ja WHO:n, sekä kansainvälisten sopimusten, kuten Pariisin ilmastosopimuksen ja Iranin ydinsopimuksen, kritisoinnista ja hylkäämisestä.

Biden puolestaan on ilmaissut kiinnostuksensa vastaavien yhteistyöraamien vahvistamiseen.

– Hän haluaa Yhdysvaltojen muokkaavan tulevaisuuden kansainvälisen järjestelmän sääntöjä, normeja ja instituutioita yhdessä samanmielisten kumppaneiden ja liittolaisten kanssa. Näin hän palauttaisi Yhdysvaltojen ulkopolitiikkaa kohti perinteisempää, toisen maailmansodan jälkeisellä aikakaudella vuosikymmeniä vallinnutta linjaa.

Kuten esimerkit osoittavat, tiettyjen rakenteellisten raamien puitteissa Yhdysvaltojen seuraavan presidentin maailmankuva vaikuttaa maan ulkopolitiikkaan sekä siihen, miten kansainvälisiä haasteita käsitellään tulevaisuudessa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)