Verkkouutiset

Lähes puolet yli 30-vuotiaista suomalaisista (46 %) on vyötärölihavia. LEHTIKUVA/TROND H. TROSDAHL

Tämä on suomalaisten uusi terveysuhka

Tutkimusten mukaan jokaisen painokilon pudotus pienentää vyötärönympärystä sentillä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Rasvamaksa on noussut Suomessa merkittäväksi terveysuhaksi ylipainon lisääntyessä. Munuais- ja maksaliitto muistuttaa kansainvälisenä rasvamaksapäivänä 10. kesäkuuta, että rasvamaksa on tärkeä todeta ajoissa, koska sen etenemiseen voidaan vaikuttaa. Rasvamaksan parasta hoitoa on painonpudotus ja liikunta.

Ylipaino, varsinkin vyötärölihavuus, on merkittävin rasvamaksan aiheuttaja, mutta sitä esiintyy myös normaalipainoisilla. Lähes puolet yli 30-vuotiaista suomalaisista (46 %) on vyötärölihavia. Naisilla vyötärölihavuuden raja on 90 senttimetriä ja miehillä sata senttimetriä.

Ylipainoisista jopa 80 prosentilla on rasvamaksa eli noin miljoonan suomalaisen aikuisen maksa on rasvoittunut.

Kun maksan kudoksesta yli viisi prosenttia on rasvaa, on kyseessä rasvamaksatauti. Rasvan kertyminen maksaan häiritsee sen toimintaa.

Joka viidennellä rasvamaksa voi edetä maksasolujen tulehdukseksi. Pitkään jatkuva tulehdus aiheuttaa osalle sairastuneista maksakirroosin, joka voi kehittyä maksasyöväksi. Rasvamaksa on maksasolusyövän tärkein syy.

Rasvan kertyminen altistaa myös diabetekselle, verenpaineen nousulle, veren rasva-arvojen muutoksille ja muille sairauksille.

– Rasvamaksa on tärkeä todeta ajoissa, koska se etenee yleensä hitaasti ja sen kulkuun voidaan vaikuttaa elintapaohjauksella ja tarvittaessa lääkehoidolla. Tärkein hoitomuoto on painonpudotus, sanoo Munuais- ja maksaliiton maksa-asiantuntija Tarja Teitto-Tuckett.

Tutkimusten mukaan jokaisen painokilon pudotus pienentää vyötärönympärystä sentillä. Painon pudottamisen lisäksi maksan rasvoittumista vähentää liikunta. Liikunta vähentää maksaan kertynyttä rasvaa sellaisenaankin ilman laihtumista.

– Sekä kestävyysliikunta että lihaskuntoharjoittelu pienentävät maksan rasvapitoisuutta. Liikunta kannattaa aloittaa kuitenkin maltilla. Aiempaa liikuntaa harrastamattomalle ja ylipainoiselle nykyiset liikuntasuositukset voivat olla liian haastavia ja liikuntaharrastus loppuu ennen kuin se ehtii kunnolla alkaakaan, Teitto-Tuckett jatkaa.

Rasvamaksan hoitaminen kannattaa, sillä kun vatsaontelon rasvan saa laihdutettua pois, maksan muutokset voivat palautua.

Näin vältät rasvamaksan:

– Lisää arkeen liikuntaa, kestävyys- tai voimaharjoittelua
– Pudota painoa
– Vältä tyydyttyneitä rasvoja kuten voita ja kookosrasvaa
– Vähennä fruktoosilla makeutettujen juomien litkimistä
– Jätä karkit kauppaan
– Unohda ihmedieetit

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)