Verkkouutiset

Hannu Hoskonen. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

”Tämä on iso liike” – keskustan kapinallinen kertoi kovasta paikasta

Hannu Hoskonen saateltiin eduskunnassa valiokuntajohtajan paikalta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Eduskunnan täysistunnossa myönnettiin tiistaina keskustan kansanedustaja Hannu Hoskoselle pyynnöstään vapautus ympäristövaliokunnan jäsenyydestä. Hoskonen on toiminut valiokunnan puheenjohtajana. Ero on keskustan ryhmän rangaistus Hoskoselle äänestämisestä EU:n elpymispakettia vastaan.

Kokoomuksen kansanedustajat kiittivät Hannu Hoskosta erinomaisen hyvästä työstä valiokunnassa. Timo Heinonen (kok.) kertoi kohuäänestyksen jälkeen istuneensa Lopen Jokiniemen Shellillä ”varsin juurevan keskustalaisen” kanssa.

– Hän sanoi, että vie sinne edustaja Hoskoselle terveisiä ja kiitoksia. Siitä, että hän on puolustanut maaseudun elinvoimaisuutta, mutta myös maaseudun elinkeinoja, metsänomistajia, ja myös metsästäjiä. Lupasin nämä terveiset tuoda edustaja Hoskoselle, joka on toiminut vahvasti oman omantuntonsa ja aatteensa mukaan, Timo Heinonen sanoi.

Ympäristövaliokunnassa aiemmin istunut kokoomuksen Pauli Kiuru totesi puheenjohtajan kantavan isoa vastuuta ja luovan henkeä. Hänen mukaansa kyseessä oli ”ikävä välikohtaus”.

– Se että valiokunnan puheenjohtaja kesken vaalikautta joutuu pyytämään eroa on tietysti iso liike ja jokainen puolue siitä itse vastaa, Pauli Kiuru totesi.

Kokoomuksen Janne Sankelo siteerasi Hannu Hoskoselle Jääkärimarssin ”voimaannuttavia” sanoja ja toivoi menestystä jatkolle.

Hannu Hoskonen sanoi olevansa suorastaan liikuttunut saamastaan huomiosta ja kiitteli tuesta. Hän kehotti pitämään kirkkaana mielessä, mitä varten kansanedustajat ovat.

– Kiitoksia sinne Lopelle tälle juurevalle isäntämiehelle, lämpimät terveiset. Se kun tulee näin virallisesti eduskunnan suuren salin kautta, niin sen parempaa terveistä ihminen harvemmin pystyy elämänsä aikana saamaan, Hannu Hoskonen totesi.

Hoskosen mukaan ”tilanne meni sellaiseksi ja asia oli sellainen että minun piti puolustaa suomalaisten ihmisten varallisuutta”.

– Sen tapahtuman jälkeisenä seurauksena kun tämä tuli, niin kyllähän se kova paikka oli, en minä sitä kiellä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)